perjantai 22. lokakuuta 2010

Hätähousun carbonara

Hyvää ruokaa voi tehdä nopeasti. Itse olen tunnettu hätähousuisuudestani, etenkin keittiössä ja siksi tällaiset reseptit ovat kullanarvoisia. Tämän spagetti carbonaran voi tehdä lähes samassa ajassa, minkä spagetin keittäminen kestää.


Hätähousun carbonara (yhden nälkäisen annos)

150 g spagettia
150 g pekonia
1 valkosipulinkynsi
runsas 1 dl parmesaania
1 dl kermaa
1 kookas keltuainen tai kaksi pientä
rosmariinia
mustapippuria

1. Laita spagetti kiehumaan runsaalla suolalla maustettuun veteen.
2. Pilko pekoni, valkosipulin kynsi ja rosmariini: heitä pannulle paistumaan. Rouhi mustapippuria sekaan.
3. Raasta parmesaani ja sekoita se kerman ja raa'an keltuaisen kanssa massaksi. Sekaan voi rouhia pippuria.
4. Kun pasta on kypsää, valuta se siivilässä ja heitä kuumalle pannulle pekonin sekaan. Sekoita niin, että pasta kiiltelee kauttaaltaan herkullisesta eläinrasvasta.
5. Kaada parmesaani-kerma-keltuaisseos pannulle. Sekoita kunnolla ja kääntele carbonaraa pannulla niin kauan, kunnes kastike alkaa hyytyä.
6. Kaada ruoka syvälle lautaselle ja rouhi mustapippuria maun mukaan annoksen päälle.


Koska ruoka on tärkkelys-, juusto- ja keltuaispitoista, parhaan lopputuloksen saa aikaan käyttämällä tarttumattomaksi pinnoitettua paistinpannua. Ei tarvinne sanoa, mutta sanon silti: jotta carbonara pysyy pannulla, eikä leviä ympäriinsä, pitää pannun olla riittävän iso ja reunat riittävän korkeat.

Jos ei halua olla hätähousu, voi pekonin paistaa (vaihe 2) ja soosin sekoittaa (vaihe 3) valmiiksi jo etukäteen, ennen kuin aloittaa pastan keittämisen. Jos teet näin, ruuan nimi on Rauhallisesta elämästä pitävän carbonara. Tunnetaan paremmin lyhyemmällä nimellä Tylsimys.

Carbonaran syntyhistoriasta liikkuu monta versiota. Olen mieltynyt tarinaan, jonka mukaan Toisen maailmansodan aikaan Italiaan saapuneet amerikkalaiset sotilaat olisivat tuoneet aamiaistarpeensa italialaiskeittiöön – kananmunia ja pekonia – ja pyytäneet tekemään näistä aineksista aterian.

Tämä tarina kutkuttelee ruokakulttuurien liikkeistä ja kaikesta "aidosta" ja "alkuperäisestä" kiinnostuneen mieltä. Muuten olen sitä mieltä, että aina kun sanat aito tai alkuperäinen mainitaan, pitää välittömästi poistaa varmistin vesipistoolista.

Tero

5 kommenttia:

  1. Mä olen kuullut, että 'carbonara' viittaa miilun- eli sydenpottajiin, siis niihin jotka esipolttivat puuta polttohiileksi. Duuni oli kovaa, ja tarvitsi tuhdit eväät. Pinnalla olevat mustapippurirouheet viittaavat niihin nokihippuihin, joita carbonarojen naamalta ruokaan tippui. - Mutta sitten vissiin on ollut sen niminen poliittinen vastarintaryhmäkin, joskus Garibaldin aikoihin, joka nokesi naamansa lähtiessään yöllisiin Järjestelmänvastaisiin puuhiinsa. - Aika hieno suomennos olisi 'Kaskipasta'.

    VastaaPoista
  2. Suomessa tämä pasta on tosiaan tunnettu miilunpolttajan spagettina. Kaskipasta olisi myös aika hyvä. Osin tuo hiilten tekeminen tuo minulle kotoisen - muistan vielä montut Kuhmon metsistä - tervanpolton. Tervanpolttajan spagetti voisi toimia myös, ellei tulisi mielleyhtymiä pastilleihin...
    T.K.

    VastaaPoista
  3. Uusi löytyi uusi suomalainen nimi carbonaralle: WSOY:n Keittotiedon osa "Pikkulämpimät ja iltapalat sekä suolaista suomalaista" kutsuu carbonaraa nimellä "Hiilenmyyjän spaghetti". Nice.
    Tero

    VastaaPoista
  4. Yhdessäkään italialaisessa reseptissä en ole nähnyt carbonaraan laitettavan kermaa. En laita koskaan itsekkään, paljon parempaa niin.

    VastaaPoista
  5. En aina laita minäkään. Hyvää niinkin.
    Tero

    VastaaPoista