tiistai 25. kesäkuuta 2013

Raikas raparperimehu

Sain siskoltani mahtavia, napakoita raparperinvarsia melkoisen nipun. Tein yhden rapaperipaistoksen, mutta varsia jäi vielä reilusti yli. Mitäpä niistä? Googlailemalla löytyi Helsingin Sanomain ruokasivuilta mitä helpoin ohje raparperimehuun, joka on tarkoitettu juotavaksi sellaisenaan, laimentamattomana.

Raparperimehu friskaa.
 Raikas raparperimehu
(ainesmäärä sovellettu käytössä olleeseen rapaperin määrään)

2 litraa raparperia paloina
2 dl sokeria
2 litraa vettä
½–1 sitruunan mehu maun mukaan

Pesaise raparperin varret ja leikkaa ne kuorineen pieniksi paloiksi. Mittaa kattilaan vesi ja raparperi ja anna kiehua hiljalleen noin puolen tunnin ajan. Pinnalle kertyvää vaahtoa voi halutessaan kuoria pois. Itse kuorin sitä jonkin verran, mutta en heittäytynyt kovin tarkaksi.

Siivilöi mehu; rapaperimäskiä voi hieman painella, niin saa talteen kaiken mehun. Kaada siivilöity mehu takaisin kattilaan. Lisää sokeri (käytin luomuruokosokeria) ja lämmitä tai keitä, kunnes se on sulanut. Ota kattila pois liedeltä ja lisää sekaan sitruunamehu. Kannattaa ensi lisätä puolikaan sitruunan mehu ja tarkistaa maku. MIkäli sitrusta kaipaa lisää, purista sekaan toinen puolikas. Jäähdytä huoneenlämmössä ja laita sen jälkeen mehu jääkaappiin viilenemään.


Herkullista tuli. Mehu on sopivasti makeaa, mutta niin, että raparperin luonnostaan kirpeä luonne ei lannistu, mutta sokerin ansiosta pyöristyy hieman.


Riitta


Ps. Jos raparperiherkut maistuvat, niin tässpä vielä linkit muihin raparperaiheisiin blogauksiin:
- Raparperipiirakka Hans Välimäen tapaan

- Rhubarb-la-lu-la, äidin kasvimaalta raparperipaistos
(tämän paistoksen mainitsin ja linkaasin jo blogauksen alussakin)

ja vielä ihana täytekakku, johon tulee raparperihilloketta:
- Kakkua kans!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti