sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Emma-gaala 2015: Fiiniä joukkoruokailua 3

Osallistuin perjantaina ensimmäistä kertaa Emma-gaalaan. Jussi-gaalaan olen osallistunut useita kertoja, joten vertailua ei voinut välttää.

Siitä huolimatta, että Suomen myydyintä levyä myydään vähemmän kuin myydyintä DVD:tä, niin musabises osaa kiistämättä tehdä näyttävämmät kemut: leffa-ala ei ihan äkkiä täytä Barona-areenaa lehtereitä myöten.

Sapuska Emmasa oli ok ja erityiskiitos siitä, että se tuli lämpimänä pöytään. Tänä vuonna kun Jusseissa kahvikin kaunisti. Sometietojen mukaan tarjoilu porrastettiin samalla tavalla kuin ravintolassa: tarjoilijat hoitivat pöytiään itsenäisesti ja tilasivat ruuat keittiöstä sen mukaan, miten ruokailu pöydässä eteni. Toimiva ratkaisu.

Jussien kunniaksi on sanottava, että tarjolla on ollut Emmoja mielenkiintoisempaa sapuskaa – Emmoissa jännin annos oli kukkakaaliflan –, ja annoksiin on myös pyritty kytkemään elokuvaan liittyviä teemoja.

Emma-kekkereiden tarjoilusta ja ruuista vastasi Restel.

Tero





Kukkakaaliflan ja maa-artisokkalastuja.

Ylikypsää härän etuselkää, savu-tomaattikastiketta, juures-härkäpapupaistosta.


Valkosuklaapannacotta, tummaa suklaakastiketta.