Tuli pääsiäispölökky

Kakun suunnittelu lähti kastanjatahnasta, jota mies kantoi kotiin Punavuoren Mille Mozzarellesta.  Italialaisvalmisteinen Crema di Marroni delle trappiste oli ilahduttavasti sitä ihteään – kastanjoita ja sokeria. Maku on voimakkaan kastanjainen, hieman jauhoinen ja yllättävästi vivahtaa omenaan, vaikkei kastanjoilla ja ompuilla ole kai mitään tekemistä keskenään.

Mainostavat munkkien tekemäksi.

Kastanjat ovat minulle melko uusi tuttavuus, vaikka niitä saa meilläkin ainakin toisinaan kaupoista. Stockmannin edessä on ennen joulua pieni koju, josta voi ostaa kuumia kastanjoita, niitä olen maistanut kerran. Glorian ruoka & viini -lehden innoittamana hain Hakaniemen Kauppahallin Deli Delistä pienen tuubin ranskalaista kastanjatahnaa, jota olen joskus pursottanut keksin päälle.

Pääsiäisenä oli tulossa äitini kumppaninsa kanssa syömään miehen laittamaa karitsaa. Lisukemuusi ja jälkiruuan teko jäivät luonnollisesti minun kontolleni. Kävin kyselemässä Deli Delistä, mitä kakun täytteeseen voisi laittaa kastanjatahnan lisäksi. Neuvoivat käyttämään tummaa suklaata, se on kuulema ranskalaisten suosikkiyhdistelmä.

Pääsiäispölökkyhän se siinä.

Näin mielessäni jo kauniin säännöllisen suorakaiteen muotoisen suklaakuorrutetun kakun, joka pääsiäisen kunniaksi olisi koristeltu pienin suklaamunin. Kakku olisi paitsi ulkonäöltään myös maultaan aistikas ja hienostunut. Tekemään sitten.

Arvoin sokeri- ja sienikakkupohjan välillä ja päädyin sienikakkupohjaan, koska ajattelin sen imevän kostutuslientä paremmin. Kastanjatahnan lisäksi halusin jotakin lempeän makuista täytettä. Edesmenneen kokki-isäni jäämistöistä minulle siirtyneessä 70-luvun Keittotieto-sarjan jälkiruokien ja leivonnaisten osasta löytyy hyvä ohjevalikoima erilaisia kakkutäytteitä ja -kuorrutuksia. Arvelin vaniljatäytekiisselin sopivan kastanjatahnan kaveriksi, ja niin se sopikin.

Sienikakku
(ohje: Keittotieto – jälkiruoat ja leivonnaiset sekä Suomen leipiä ja jälkiruokia)

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 munaa
1 ½ dl sokeria
5 rkl kiehuvaa vettä
vuokaan rasvaa ja korppujauhoja

Kuumenna uuni keskilämpöiseksi (180 °C). Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.

Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe. Vatkaa munat ja sokeri hyvin vaahdoksi. Lisää kiehuva vesi vähitellen seosta koko ajan vatkaten. Vatkaa nesteseosta vielä hetki ja sekoita jauhot sitten varovaisesti taikinaan. Paista noin 30 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla, mikäli tikkuun ei tartu taikinaa, on kakku kypsä.

Tällä määrällä ei muuten tule kovin suurta kakkupohjaa, jos käytät pyöreää vuokaa, niin ohje suosittelee vuoan läpimitaksi noin 18 cm. Minulla oli käytössä pienehkö suorakaiteen muotoinen alumiinivuoka.

Halusin suklaisen kakkupohjan, joten laitoin pari ruokalusikallista kaakaojauhetta ja loput vehnäjauhoja niin, että jauhojen kokonaismäärä pysyi kolmessa desilitrassa.

Kakkupohja ei kohonnut odottamallani tavalla, mihin syynä saattoi olla se, että vatkasin jauhoja liian voimakkaasti ja liian pitkään. Olisi pitänyt sekoittaa varovaisesti, kuten ohjeessa sanottiin. Lisäksi kakku ei kohonnut tasaisesti, vaan lopputuloksena oli keskeltä kohonnut tekele, joka muistutti etäisesti matalaa harjakattoista taloa, ei kaunista suorakaidetta. Ajattelin että kuorrutus korvaisi sen, mikä leipurin taidoissa jäi vajaaksi. Fiksuna tein onneksi kakkupohjan tarjoilua edeltävänä päivänä.

Kakun täyttäminen jäi tarjoilupäivään, mikä ei ehkä ollut viisasta. Myös täytekiisselin tekoon ryhdyin vasta tarjoilupäivän aamuna, kun älykkäämpi tyyppi olisi tehnyt senkin valmiiksi aikaisemmin. Kerron myöhemmin miksi.

Vaniljatäytekiisseli
(Crème pâtissière à la Keittotaito)

½ litraa maitoa
1 dl sokeria
2 munaa
2 keltuaista
¼ tl suolaa
½ vehnäjauhoja
1 tl vanilliinisokeria (huom. laitoin vaniljasokeria 2 tl)

Kuumenna maito kiehuvaksi. Sekoita kulhossa sokeri, munat ja keltuaiset vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kulhoon suola ja vehnäjauhot, sekoita seos tasaiseksi ja lisää maito kokoajan vatkaten. Kaada seos kattilaan ja kuumenna hyvin miedolla lämmöllä koko ajan hämmentäen, kunnes kiisseli sakenee. Kun se on sakeaa, mausta vanilliinisokerilla (mieluummin kunnon vaniljasokerilla!), upota kattila kylmään veteen ja vatkaa kiisseli kylmäksi.

Helppoa kuin heinänteko, mutta aikaa menee vatkatessa valmista kiisseliä kylmäksi, jotta sen saa pysymään kakun välissä. Juuri tästä syystä kiisseli kannattaisi tehdä valmiiksi edeltävänä päivänä. Kylmäksi vatkaaminen kannattaa silti, sillä on vaikutusta kiisselin rakenteeseen. Maku on muuten lempeä, eikä liian sokerinen.

Kuorrutukseen Dark Madagascar. Anton Bergin mantelisuklaamunat kakun päälle.

Suklaakuorrutus lähes stetson harrison -menetelmällä

100 g tummaa suklaata
noin ½ dl kermaa
nokare voita

Sen verran olin selaillut internetiä, että näin useammankin ohjeen, jossa vikkelästi valmistettavaan suklaakuorrutukseen ehdotettiin käytettäväksi ohjeessa mainittuja aineita. Sulatetaan vain sekaisin. No näin tein ja sain aikaiseksi ryynimäistä mössöä, en sellaista kaunista sileää ja aisteja kiihottavaa suklaakuorrutetta – kuten toivoin. Ostamani suklaa oli kyllä laadullisesti erittäin hyvää. Aikataulun vuoksi mössön oli kelvattava, maussa ei sinänsä ollut vikaa, mutta rakenne oli korkeintaan välttävä.

Kakun täyttäminen, kuorruttaminen ja koristelu ei sujunut sekään aivan suunnitellun mukaisesti. Sienikakkupohja vaatisi kunnolla kosteutuakseen aikaa, rakenne oli imevä mutta tiivis (muistan tämän seuraavalla kerralla, toivottavasti). Kostuttamiseen olin varannut omenamehua, mikä tuki kastanjatahnan makua. Kastanjatahna levittyi hyvin, mutta juuri valmistamani vaniljakiisseli oli vielä liian notkeaa (se jähmettyi myöhemmin hyvin jääkaapissa). Ryynimäinen suklaakuorrute piti töpöstellä kakun päälle varovasti, kun kiisseli teki kerroksista kovin liikkuvaisia ja pelkäsin mannerlaatan  toistuvan. Ei tullut suklaa-kastanjakakusta kondiittorimaista taidonnäytettä, tuli amatöörileipurin pääsiäispölökky.

Vaniljatäytekiisseli ja kastanjatatahna ne yhteen soppii.

Lohdullista sentään, että maku oli hyvä. Miehen sanoin: kakku ei ollut mitenkään ällömakea, vaan hyvällä tavalla jämäkkä.

Mikäli suklaa-kastanjakakun kehittely jatkuu, niin seuraavalla kerralla teen kakkupohjan tavalliseen sokerikakkutaikinaan ja suklaakuorrutuksesta pitää saada paljon parempaa.

Riitta

Maitohillon hymy

Käsitykseni herkkulöydöstä on kovasti lavea. Lasken yhtälailla löydöiksi kaikki sellaiset herkut, jotka olen ihan omatoimisesti ilman ulkopuolisia apuja löytänyt ja todennut hyviksi, kuin myös sellaiset, joista on saatu etukäteisvinkki vaikkapa ystävältä tai jostain lehdestä. Loppujen lopuksi herkkulöytö kun voidaan määritellä vasta makutuntumalta. Jos makunystyrät alkavat kehräämään, on kyseessä herkkulöytö – riippumatta siitä, kuka löydön olemassaolon kulloinkin on keksinyt.

Herkkulöydöt on tehty jaettavaksi. Niistä on sitä enemmän iloa, kuta suurempi joukko ne tuntee. Toisaalta on myös niin, että esimerkiksi minulle jollakin tavalla merkittävät herkkulöydöt eivät ole löytöjä kaikille. Kullakin saa ja voi olla omia mieltymyksiä löydöissä. Onneksi maailma on tällä tavalla avara.

Maitohilloa (milk jam, dulce de leche, confiture de lait). Valmista namia.

Confiture de lait, maitohillo, on viime vuoden herkkulöytöjä. Ihan omatoimisesti en siihen törmännyt, vaan vinkki tästä erinomaisesta purkkihyvästä oli Glorian ruoka & viini -lehdessä (5/2009). Tuolloin tulikin oitis mentyä Hakaniemen kauppahallissa sijaitsevaan DeliDeliin, josta purkkiherkkua ainakin saa. Putiikki palvelee muuten myös verkkoasiakkaita.

Herkku sinänsä ei ole minulle kovin uusi tuttavuus. Se on käytännössä sitä samaa hyvää kuin mitä saa aikaiseksi keittämällä kondensoitua maitoa tai vaihtoehtoisesti täysmaitoa ja sokeria riittävän pitkään. Jonkinlaista paksua toffee- tai kinuskikastiketta siis. Toffeen ja kinuskin määritelmistä ja niiden eroista esim. Raholan syötävistä sanoista.

Maitohillo on oivallinen apu akuuttiin makeanhimoon. Sitä voi lusikoida ihan sellaisenaan jos niikseen haluaa tai nauttia vaikka jäätelön kanssa. Itse pidän vaniljajäätelöstä ja maitohillosta yhdessä.  Muistan nauttineeni tätä toffeemaista kastiketta ensimmäisen kerran Joensuussa kymmenisen vuotta sitten. Riikka H. tarjoili Petroskoista ostamaansa kondensoitua maitoa toffeeksi keitettynä dippikastikkeena tuoreiden hedelmien kera.

Helsingissä maitotiivistettä on tullut maisteltua ainakin perinteisten espanjalaisten zurros-leivonnaisten täytteenä. Zurros-koju on silloin tällöin ollut markkinapäivinä Hakaniemen torilta, mutta valitettavan harvoin.

Maitohillo on myös klassisen banoffee-tortun täyte. Tätä herkullista ja huippumakeaa torttua olen päässyt maistamaan kerran. Hyvä ystäväni Marja oli keitellyt kondensoitua maitoa hartaasti ja saanut aikaiseksi mitä mainioimman synttäritarjottavan. Niin hyvää, että sitä tekee mieli kokeilla myös kotona.

Siinä vain on pieni ongelma. Kondensoitu maito sen kummemmin kuin valmiina ostettu maitohillokaan eivät ole laktoosittomia. Minä tulen toimeen maitosokerin kanssa, mutta perheen lihansyöjä on laktoosi-intolerantikko. Päätin soveltaa.

Tunteja keitelty maitohillo, joka tiivistynyt kolmannekseen alkuperäisestä.

Banoffee sans lactose

Miten onnistuu laktoosittoman maitohillon tekeminen, kun täysmaitoa ei saa laktoosittomana? Ratkaisuni on maito–kermaseos, jonka rasvaprosentti on hieman enemmän kuin täysmaidossa. Googlettelin maitohillon ohjeita, lähinnä sen vuoksi, että selviäisi sopivat ainemäärät, ja tämä kokeilu on mukaelma.

toffeetäyte
1 l maito–kermaseosta (8,5 dl laktoositonta rasvatonta maitojuomaa, 1,5 dl laktoositonta vispikermaa
800 g sokeria (voi hyvin olla että vähempikin määrä riittäisi)
(vaniljatanko)

torttupohja
250 g digestive-keksejä (myös kaurakeksit sopivat)
100 g voita

tortun päälle
2–3 banaania
2 dl kermaa (vaahdota)
(kaakaojauhetta, jos haluaa ripotella pinnalle, kuulemma klassinen koristelutapa)

Mittaa aineet kattilaan, mielellään pinnoitettuun. Tällöin on pienempi vaara pohjaan palamisesta. Keitetään ilman kantta, koska on tarkoitus haihduttaa seosta. Lämmitä seos maltillisemmalla lämmöllä kiehumispisteeseen asti, ja sen jälkeen anna sen pulputella rauhallisesti niin kauan kunnes määrä on tiivistynyt noin kolmas- tai neljäsosaan alkuperäisestä. Tähän menee tunteja. Minä mittasin ainekset kattilaan klo 16.00 ja otin kattilan liedeltä pois klo 21.30. Siihen mennessä seoksen määrä oli haihtunut noin kolmannekseen.

Alkuvaiheessa (eka tunti) seosta kannattaa hämmennellä usein ja vahtia ettei maito kuohu yli. Kun haihtuminen on kunnolla alkanut voi hieman rauhoittua ja ehtii katsella vaikka telkkaria tai naamakirjaa. Tein myös torttupohjan valmiiksi (sekoitetaan murennetut keksit ja voi keskenään ja painellaan vuokaan, myös hieman reunoille, halkaisija max. 24 cm) ja laitoin jääkaappiin jähmettymään.

En tiedä tarvitseeko seoksesta kuoria vaahtoa, jota jonkin verran syntyy, mutta minä kuitenkin tein niin. Kun soosista tuli valmista, siirsin kattilan (ja nyt laitoin kannen päälle) parvekkeelle jäähtymään yön ajaksi. Olisi jäähtynyt nopeamminkin, mutta kun keittäminen jo meni myöhään, niin unihan siinä tuli.

Seuraavana päivänä oli aika koota torttu valmiiksi. Toffeeseoksen sokeri oli hieman kiteytynyt, joten ajattelin vatkaamalla parannella rakennetta. Vatkaten aikaan saatu muutos konsistenssissa näytti hyvältä ja maistui myös. Kaadoin täytteen tortulle ja laitoin jääkaappiin jähmettymään pariksi tunniksi.

Banoffee sans lactose.

Vatkasin kerman ja viipaloin banaanit. Viimeistelin koristelun kaakaojauheella. Tässä vaiheessa torttu näytti houkuttelevalta – ja sitten se levisi käsiin. Toffeekastikkeen on tarkoitus pysyä jähmeänä, mutta joku jumalan sormi siihen nyt koski. Otaksuttavasti rangaistus tuli äänestämisestä seurakuntavaaleissa, jossa annoin ääneni tasa-arvoisemman kirkon puolesta. Maku oli hyvä, mutta sotkultahan tuo näytti.

Näin se mannerlaatta liikkui. Maku oli kuitenkin oikea.

En lannistu. Seuraavan kerran kokeilen banoffeeta pikakinuskillani, joka on nopea ja jonka voi tehdä huoletta laktoosittomana. Pääsee muutenkin helpommalla. Pikakinuskin ohje löytyy Sugar for My Honey -tekstini lopusta. Kunhan tämä verensokeripiikki tästä nyt vähän laskee.

Riitta