Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tampere. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tampere. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Lihaa sämpylässä

Omatekoinen hampurilainen ei aina ole paras, mutta ainakin koko on kohdallaan (500 g).
Hampurilainen on mainettaan parempaa ruokaa: eihän se loppujen lopuksi ole muuta kuin kätevä tapa nauttia lihaa ja leipää. Erilaiset pita-leivät ja muut kinnaskäntyt ovat aivan vastaavia ruokia, mutta niistä nauttiminen ei tuota ns. hampurilaisnärkästyksen kaltaisia primitiivireaktioita kanssakulkijoilta. Olisikohan taas kerran kulttuurisilla mielikuvilla ja käsityksillä tekemistä makuasioiden kanssa.

On tietysti itsestään selvää, että hyvässä hampurilaisessa on hyvästä nautajauhelihasta tehty puolikypsä pihvi sekä maukas sämpylä.

Suomessa ei ole vielä tullut vastaan yhtään hampurilaisravintolaa, jossa pihvin kypsyysastetta olisi tilauksen yhteydessä kysytty. Sämpylän laatu on myös usein vain välttävä: se saa olla höttöinenkin, mutta makua pitää löytyä. Erilaiset ”terveelliset” grahamsämpylät on syytä unohtaa. Sämpylän pureskelemisen ei tässä yhteydessä tarvitse olla leukalihasharjoite. Lihan ehdoilla mennään.

Lisukkeita ei paljon tarvita, ehkä hieman paistettua pekonia ja juustoa. Suolakurkkuakin saa olla, mutta muuten runsas määrä vihreää on vain haittaamassa syömistä. Eihän hampurilainen nyt sentään mikään lämmin salaatti ole. Logiikan vuoksi sama koskee tomaattia, vaikka punaista onkin.

Hampurilaisessa myös massa tuo nautintoa. Yhdet Suomen parhaimmat hampurilaiset saa Tampereen Classic American Dinerista. Voi jospa löytäisin samanlaisen paikan myös Helsingistä. Suosikkini on Big One -hampurilainen (680 gramman pihvi). Siinä on massaa – ja niin on aterian jälkeen syöjässäkin. Kevyempään nälkään käy hyvin Melted Cheese Subreme (vain 400 gramman pihvi).

Joka väittää, että ruuan maku on kiinni ainoastaan ruuasta itsestään, ei voisi olla enempää väärässä. Ruuan makuun vaikuttaa mitä suurimmassa määrin mielikuvat sekä ruokailuun liittyvä elämys. Joku saa elämyksen siitä, että äiti/isä/mummo tekee soppaa juuri minulle tai siitä, että kokki saapuu keittiöstä esittelemään annosta hirmuisen iso valkoinen tötterö päässä.
Shake Shack Madison Square Park. Odotus palkitaan tunnissa.
Yhden parhaista hampurilaisista olen syönyt New Yorkin Madison Square Parkin Shake Shackissa. Newyorkilaiset ja tietenkin myös me turistit jonotamme paikan purilaisia jopa tunnin ajan. Kun heinäkuun helteessä jonottaa tunnin hampurilaista muiden nälkäisten kanssa, niin jo vain hampurilainen maistuu hyvältä. En vieläkään ole varma, oliko hampurilainen todella niin hyvä kuin miltä se maistui…

Shack Burger, Shack-cago Dog ja Root Beer.
Kotona hyvä hampurilainen onnistuu helposti. Otetaan riittävästi hyvälaatuista naudan jauhelihaa, joka maustetaan suolalla ja pippurilla. Massasta taputellaan tiukat pihvit, jotka paistetaan pirun kuumalla pannulla puolikypsiksi. Pihvi(t) nakataan lämmitetyn sämpylän väliin ja lisukkeeksi suolakurkkuviipaleita ja juhlapäivänä paistettua pekonia.

Mausteiden annostelu maun mukaan: ketsuppia ja sinappia. Vaikka suvaitsevainen olenkin, jätetään se Turun tai Auran sinappi mummolan tuubiin kuivumaan ja käytetään joko amerikkalaista sinappia tai sipaistaan pihvin päälle kevyesti siloista dijon-sinappia.

Ja ennen kaikkea: sovitaanko niin, että rajoitetaan roskaruokakäsite koskemaan ainoastaan ruokaa, jonka nauttiminen tuottaa roskaa mutta ei nautintoa tai joka on muuten vain paskaa. Hyvä hampurilainen on oivaa ruokaa.

Tero