perjantai 27. joulukuuta 2013

Mustasilmäpapudhal

Amazon.co.uk toi Joensuuhun 15.11.1999 minulle halvalle paperille painetun pokkarin, josta on ollut iloa monta kertaa. Minulla ei ole aavistustakaan, onko Laxmi Khuranan, Asha Naranin ja Shelina Jethan koostama The Curry Book intialaisen ruuan ystävien ja tuntijoiden arvostama vai ei, mutta perunan ja kastikkeen kulttuuriin syntyneelle se menee läpi kuin väärä raha. Loisto-opus, eikä maksa käytettynä mitään.


Mustasilmäpavuilla on oma hieman hernemäinen ominaismaku. Pidän niistä erittäin paljon. Tämä kostea mustasilmäpapudhal sopii hyvin intialaistyyppisen aterian lisukkeeksi.

Mustasilmäpapujen liottamisajasta liikkuu maailmalla monenlaista tietoa. Suomalaisten papuviranomaisten mielestä kaikkia papuja pitää liottaa ”yön yli”, samaa sanoo The Curry Book mustasilmäpavuista (yö on taikojen aikaa?). CIA:n (The Culinary Institute of America) The Professional Chef -kirjan mukaan mustasilmäpapuja ei tarvitse liottaa lainkaan. Tottele viranomaisia (minä en tottele: huuhtelen mustasilmäpavut ja liotan niitä tunnin verran).

Liotusajalla on hieman vaikutusta siihen, miten luirua mustasilmäpapudhalista (Black eye bean dhal) tulee: pitkään liotetut pavut eivät ime yhtä paljon mausteista nestettä kuin lyhyemmällä liotuksella selvinneet.

Mustasilmäpapudhal (Black eye bean dhal)
225 g mustasilmäpapuja
900 ml vettä papujen liottamiseen

60 ml öljyä
1/2 tl juustokuminansiemeniä
1/2 tl mustia sinapinsiemeniä
Liotetut mustasilmäpavut
1 tl suolaa
1 tl kurkumaa
1 tl jauhettua chiliä
1 tl jauhettuja korianterinsiemeniä
1 tl jauhettua jeeraa, eli juustokuminaa
2 tl tomaattipyreetä
600 ml vettä
hieman tuoretta korianteria hienonnettuna




Liota papuja yön yli vedessä ja huuhtele liotetut pavut. Tarkista huuhtelun aikana, ettei papujen seassa ole pikkukiviä tai muuta hammaskalustolle sopimatonta.

Kuumenna öljy hyvin kuumaksi kasarissa tai kattilassa. Heitä juustokuminan- ja sinapinsiemenet öljyyn ja anna paistua muutama sekunti. Varo: juustokuminansiemenillä ja sinapinsiemenillä on tapana hieman paukahdella ja loikkia kuumassa öljyssä on taipumus hieman roiskua.

Alkuperäisen reseptin mukaan toimit, kun lisäät seuraavaksi yhtä aikaa liotetut pavut, suolan, kurkuman, chilin, jauhetun korianterin, jauhetun juustokuminan ja tomaattipyreen. Sekoita hyvin ja paista pari minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää vesi ja keitä vähintään puoli tuntia sekoitellen joutessasi. Koristele annos lehtikorianterilla.



Itse mokasin videota tehdessä ja tein vahingossa näin:

Lisää suola, kurkuma, chili, jauhettu korianteri, jauhettu juustokumina ja tomaattipyree. Sekoita hyvin ja paista pari minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää vesi, kun vesi kiehuu, lisää pavut ja anna kiehua miedolla lämmöllä miedolla lämmöllä kannen alla puoli tuntia. Sekoita joutessasi. Koristele annos lehtikorianterilla

Maku oli mokaversiossa hieman erilainen, muttei suinkaan huono. Suosittelen silti lisäämään pavut mausteiden kanssa yhtä aikaa.

Tero

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Ääliöhelppo curry

Tämä resepti on kehitetty Joensuun olosuhteissa. Intialaistyyppisten ruokien valmistaminen oli siellä aikanaan varsin vaikeaa, kun kaikki mausteet piti raahata Helsingin reissuilta. Tilanne lienee nyt parantunut.


Ruuan tekee ”ääliöhelpoksi” se, että paljaimmillaan ruokaan tulee vain ruokaöljyä, sipulia, Hot Madras -currymausteseosta, lihaa (tai juureksia tai siipikarjaa), tomaattimurskaa ja kookosmaitoa. Näistä kaikkia paitsi Hot Madrasta (joskus sitäkin) sai Joensuusta, joten curryn tekeminen ei vaatinut tuomaan Helsingistä sekalaista repullista lukuisia erilaisia mausteita, pelkkä Hot Madras riitti.

Muuten tämä sana ”curry”. Se on britti-imperialistien elämää helpottamaan keksitty yleistermi kuvaamaan niitä monenlaisia masaloita tai maustesekoituksia, joita Intian eri kolkissa ruuanlaittajat sekoittelevat jokaista ruokaa varten erikseen. En ole vielä keksinyt korrektimpaa termiä kuin ”intialaistyyppinen ruoka”, mutta kömpelyytensä vuoksi säästän termi alituisen käytön opinnäytekieleen.

Ääliöhelppo curry

4 rkl ghiitä tai neutraalia ruokaöljyä
(1/2 tl mustia sinapinsiemeniä)
(1/2 tl jeeran, eli juustokuminan siemeniä)
n. 150 g sipulia
4 ruokalusikallista Hot Madras -currymausteseosta
n. 400 g paloiteltuja juureksia (tai kanaa tai nautaa tai sikaa tai lammasta yms.)
400 g paseerattua tomaattia (tai tomaattimurskaa tai purkkitomaatteja)
1 purkki kookoskermaa (tai kookosmaitoa tai  puolikas “kookossaippuapala”)
suolaa
 
(lehtikorianteria annoksen päälle)


 
Jos haluat hieman hifistellä, heitä kuuman rasvan sekaan mustia sinapinsiemeniä sekä jeeran siemeniä. Kun mausteet alkavat napsahdella kuin miniatyyrimäiset popcornit, paista silputtu sipuli runsaassa ja kuumassa ghiissä kullanruskeaksi. Reseptivideota tehdessä unohdin, että rasvaa pitää olla runsaasti. Mieluummin 4 kuin 2 ruokalusikallista. Neutraali öljy käy ihan hyvin, ghiitä, eli intialaista kirkastettua voita ei ole pakko hankkia.

Lisää Hot Madras ja perään juurekset. Tämä ruoka on todella loistavaa juuresten sijaan myös eläimellä! Paista pari minuuttia. Älä välitä, vaikka mauste tarttuu pannun pohjaan, kun lisäät tomaatin, mauste lähtee hyvin lastalla irti. Tarkoituksena on paistaa currya öljyssä – siten sen maku syntyy.

Laske lämpöä ja lisää paseerattu tomaatti. Käytin tällä kertaa paseerattua tomaattia vain siksi, että lähikaupasta ei löytynyt mieleistä tomaattimurskaa tai purkkitomaatteja.

Anna kiehua hiljalleen n. 45 minuuttia tai niin kauan kuin juuresten/lihan/kanan kypsyminen kestää. Lisää kookoskerma kypsymisen loppuvaiheessa. Kookoksella voit säädellä curryn rakennetta: kookosmaidolla tulee hyvin notkeaa, kookoskermalla hivenen tanakampaa ja kaikista puuromaisin (ja minusta ehkä maukkain) tulee kun kookoskerman sijaan laittaa kastikkeeseen sulamaan puolikkaan paketin kookostiivistettä, sitä, jonka kyljessä lukee creamed coconut ja joka näyttää saippuapalalta.

Kun ainekset ovat kypsyneet, maista ja lisää tarpeellinen määrä suolaa.


Shimmy Shimmy Co-Co-Nut.
Tein ääliöhelppoa pitkästä aikaa, enkä muistanutkaan kuinka tolkuttoman hyvää se on. Nautinnollinen ähky.

Tero

lauantai 16. marraskuuta 2013

Helpot uppomunat

Uppomunien valmistamiseen liittyy monien mielestä niin paljon jännittämistä, että niitä keitellään jopa tuorekelmussa. Kelmumunista tulee kiistämättä nättejä nyyttejä.

Uppomuna tummapaahtoisella.
Helpointa kananmunan hauduttaminen on tarkkaan lämpösäädellyssä vedessä omassa kuoressaan, mutta kuoretta haudutettu varsinainen uppomuna on vähintäänkin esteettisesti eri asia. Ilman uppomunaa ja hollandaisekastiketta yhdysvaltalainen mestarien aamiainen Eggs Benedict ei ole Eggs Benedict.

Törmäsin Youtubessa America's Test Kitchenin esittelemään uppomunien haudutustekniikkaan, joka on kehitetty ammattikeittiöitä varten. Ravintolakeittiöissä on pakko tehdä uppomunia nopeasti, paljon ja annosten on valmistuttava samanaikaisesti. Ammattikeittiössä ei ole välttämättä aina aikaa pistää kierrettä kattilaan ja keitellä munia varsinkaan yksitellen. Reseptiä oli pakko kokeilla, näytti helpolta ja hauskalta.

Helpot uppomunat America's Test Kitchenin tapaan
n. 2,5 l vettä
2 rkl väkiviinaetikkaa
1 tl suolaa
4 kananmunaa



Keitä laakeassa paistokasarissa tai paistinpannussa noin 2,5 litraa vettä, johon olet lisännyt kaksi ruokalusikallista väkiviinaetikkaa ja teelusikallisen suolaa. Minulla oli käytettävissä 26 senttiä halkaisijaltaan oleva korkeareunainen paistokasari.

Sillä aikaa kun vesi hankkiutuu kiehumispisteeseen, särje neljä kananmunaa teekuppeihin, kaksi kuhunkin.

Kun vesi kiehuu, siirrä kasari pois kuumalta levyltä. Kippaa munat kupeista veteen: laske teekupit veteen niin, että ne hiemen hörppäävät kiehuvan kuumaa vettä ja kaada munat samalla nopeasti veteen. Laita kansi kasarin päälle ja odota viisi minuuttia munien kypsymistä.

Viiden minuutin päästä voit nostaa munat varovasti reikäkauhalla talouspaperin päälle kuivahtamaan. Siisti uppomunasta ennen annoksen tekemistä mahdolliset ylimääräiset ja epämääräiset valkuaisrihmat ja ulokkeet.


Nautin uppomunat voilla voidellun paahtoleivän päällä – kuten videolta näkyy, paahtiksen paahto oli varsin tummapaahtoista, mutta onneksi leipä ei palanut. Maistui mahtavalta.

Uppomunan keltuainen oli juoksevaa, niin kuin pitääkin. Valkuainen jäin sen verran pehmeäksi, että uppomunien nostamisessa kasarista piti olla erittäin varovainen, ettei uppis hajoa käsiin. America's Test Kitchenin reseptivideossa käytetty pannu oli hieman suurempi (30 cm) kuin minun käyttämäni. Suurempi vesimassa saattaa pysyä pidempään kuumana, mikä voi kypsentää viiden minuutin haudutusajassa munat jämäkämmiksi.

Reseptin ehdottoman hyviä puolia on se, että kananmunat lasketaan veteen joka ei kiehu ja että munia voi valmistaa kerralla enemmän, edes neljään ei tarvitse tyytyä. Kiehuvaan veteen laitettaessa valkuaiset saattavat levitä ympäriinsä.

Etikka, jota käytetään uppomunan keitinvedessä nopeuttamaan valkuaisen hyytymistä, ei näin vähäisessä määrin käytettynä maistunut lainkaan, eikä tässä reseptissä ainakaan etikan takia munia tarvitse huuhdella keittämisen jälkeen.

Tero

perjantai 8. marraskuuta 2013

Yksinkertainen tomaattikastike

Muutama vuosi sitten ulkopuolinen olisi saattanut arvella, ettei perheessämme syödä muuta kuin kuin tomaattikastiketta eri muodoissa. Tein jopa valmista peruskastiketta suuria määriä pakastimeen, josta se sitten päätyi pitsapohjan päälle tai pastan kumppaniksi milloin sellaisenaan, milloin sinihomejuustolla, kermatilkalla tai voinokareella aateloituna.


Hyvä, yksinkertainen tomaattikastike on helppo ja nopea tehdä. Itselläni on tapana tehdä kastike muutamasta simppelistä ainesosasta – hieman fiiliksen mukaan. Esimerkiksi sipulia käytän harvoin, mutta toisinaan saatan käyttää esimerkiksi pienen salottisipulin. Joskus taas en käytä tomaattipyreetä ollenkaan ja joskus taas käytän. Kastikkeen perusainekset ovat aina öljy, valkosipuli, mustapippuri, oregano ja säilötyt tomaatit (tai tomaattimurska).

Yksinkertainen tomaattikastike
1 tlk tomaatteja
oliiviöljyä
tomaattipyreetä (esim. seitsemisen senttiä tuubista)
3 valkosipulinkynttä pilkottuna
mustapippuria
oreganoa
(lopullisesta käyttötarkoituksesta riippuen ja maun mukaan pippuria, suolaa, sokeria, chiliä, paprikajauhetta jne.)


Paista paistinpannulla tai laakeassa kasarissa tomaattipyree kuumassa öljyssä. Lisää valkosipuli. Pippuroi ja heitä kuumaan öljyyn myös kuivattua oreganoa. Kun valkosipuli alkaa tuoksua voimakkaasti nenään, kippaa joukkoon tomaatit. Sekoita ja laita kansi kasarin päälle. Keitä silloin tällöin sekoitellen hiljaisella tulella puolisen tuntia.

Mikäli käytät kokonaisia tomaatteja, muussaa kokonaisiksi jääneet tomaatit jossain vaiheessa.

Maista kastiketta. Kastikkeen käyttötarkoitus vaikuttaa siihen millaista makupalettia haet. Esimerkiksi suolaa ei kannata laittaa kastikkeeseen lainkaan, mikäli aiot sulattaa joukkoon kasan sinihomejuustoa. Suola kannattaa tarkistaa vasta juuston lisäämisen jälkeen. Mikäli kastike on käyttötarkoitukseen liian juoksevaa, keitä soosia jonkin aikaa ilman kantta. Tällä perusreseptillä syntyy 4–5 desiä kastiketta.

Tällä kertaa peruskastike aateloitiin dekadentisti runsaalla määrällä sinihomejuustoa (170 g, eli kokonainen Aura-juustokolmio) ja niin peruskastike muuttui tomaattiseksi sinihomejuustokastikkeeksi. Kastike sekoitettiin 300 grammaan pastaa, kahdelle nälkäiselle sopiva annos...

Tero
Valokuva: Riitta

tiistai 29. lokakuuta 2013

Makustelijoiden helpot ja nopeat: ”Henri Alénin munakas” (eli munakas)


Muutaman viime päivän ruokaintoilu somen Twitter-osastolla on koskenut ”Henri Alénin munakasta”. Kyseessä kyseessä on ihan perinteinen ammattilaisten perusmunakkaan resepti, jonka keittiömestari ja ravintoloitsija Henri Alén esitteli muutamalla twiitillä. Alén kiittelee munamaakarin taidoistaan opettajaansa Markus Maulavirtaa.


Tässä jotakuinkin onnistunut mukailu ”Henri Alénin munakkaasta”. Ok, ei ehkä ihan ”kuohkea kuin soufflé, kiiltävä ja kostea”.


Ja pakko se on tunnustaa: ei onnistunut ensimmäisellä kerralla. Tässä epäonnistunut ”Henri Alénin munakas”. Syytän liian laajaa pannua, en miestä...



Tero

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Makustelijoiden helpot ja nopeat: salvia-voikastike pastalle

Makustelijoiden helpot ja nopeat -sarja jatkaa – ilmeisesti loputtomasti – pastalla.

Löysin joskus 2000-luvun alkupuolella salvia-voikastikkeen Marcella Hazanin klassikkoteosten uudelleenjulkaisusta: Essentials of Classic Italian Cooking. Hazanin kerrotaan tuoneen 1970-luvulla yksinkertaiset ”oikeat” italialaiset ruuat Yhdysvaltoihin.

Ja mikä onkaan simppelimpää ja nopeampaa kuin paistaltaa muutama salvianlehti voissa ja sekoittaa se pastaan?


Salvia-voikastike pastalle (kaksi annosta)
240 g pastaa
suolaa pastan keitinveteen
50 g voita
10 tuoretta salvianlehteä (tai enemmän…. meidän mielestämme saa maistua)
 parmesaania


Kuumenna voi pannulla. Kun voi lakkaa kuohumasta ja alkaa ruskistua, heitä sekaan salvianlehdet. Hazanin reseptissä niitä on 6–8, meillä oli kymmenen, mutta olisi voinut olla enemmänkin. Salvian mausta kun pidämme. Salvianlehdet paistuvat pikemminkin sekunneissa kuin minuuteissa, joten pastan on syytä olla varsin valmiina siinä vaiheessa kun heität heinät rasvaan.

Hazan ohjeistaa, että kun salvia on paistunut, kaadetaan salvia–voiseos pastan sekaan ja sekoitetaan. Me laitoimme perinteisempään tapaan pastan voin sekaan pannulle. Hazanin menetelmällä tulee vähemmän sotkua keittiöön, kun märkää pastaa ei heitetä tulikuumaan rasvaan. Hazanin järjestyksellä ei myöskään tarvitse pelätä, että pasta palaa kuumassa rasvassa.

Sekoitit salviaisen voin pastaan tai päinvastoin, nauti pasta-annoksesi parmesaaniraasteen kera.

Suolaa ei meidän makuumme tarvinnut lisätä salvia
–voiseokseen, kun jo voissa oli suolaa. Lisäksi pastan keitinvesi oli kohtuullisesti suolattu.

Mikäli salviaa ei ole saatavilla, tuoreella rosmariinilla pääsee myös maukkaaseen lopputulokseen.

Tero

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Makustelijoiden helpot ja nopeat: tomaattinen chorizopasta

Helpot ja nopeat -sarja jatkaa pastaruuilla. Tällä kertaa makuaineena on espanjalainen chorizo.


Netti on suorastaan turvoksissa erilaisista chorizokastikkeista pastalle. Suurimmassa osassa kastikkeisiin tulee useita mausteita, sipulia, viiniä – jopa kermaa. Tässä tomaattisessa chorizokastikkeessa on pyritty yksinkertaisuuteen ja nopeuteen. Mitä maukkaampaa chorizo on, sitä vähemmän lisämaustamista tarvitaan.

Kastike valmistuu tarpeen vaatiessa samassa ajassa kun pasta kypsyy.


Tomaattinen chorizopasta yhdelle
50 g chorizoa kuutioitunatilkka öljyä
mustapippuria
1 valkosipulinkynsi
1 dl paseerattua tomaattia
120 g pastaa
suolaa (pastan keitinveteen)

Paista chorizokuutiot pannulla tilkassa öljyä, pippuroi. Kun chorizo on ruskistunut, lisää sekaan pilkottu valkosipulinkynsi. Kun valkosipulin tuoksu pannulla voimistuu, heitä sekaan desi paseerattua tomaattia. Kiehauta.

Jos kastikkeesta näyttää tulevan liian kuivaa, sitä voi notkistaa pastan keitinvedellä.

Tarkista suola, vaikka chorizo onkin suolaista. Sekoita mieleiseen pastaan. Nauti.


Tero

maanantai 14. lokakuuta 2013

Suppilovahverokastike – helppo ja herkullinen

Sienistä voi tehdä monenmoisia kastikkeita ja kermainen sienikastike on yksi perussienikastikkeista. Kastiketta tehdään usein pikkukattilallinen ja se suurustetaan tavallisesti vehnäjauhoilla tai vaihtoehtoisesti peruna- tai maissitärkkelyksellä. Kastikkeessa saattaa olla nestettä niin paljon, että se muistuttaa suurustettua keittoa.


Tiiviimpikin kastike – ja ilman jauhoja – on mahdollinen. Meidän suosimaa vähäkermaista kermakastiketta voi fiksailla vähän sen mukaan, minkä kanssa sitä syödään. Pastalle tai paahtoleivälle kelpaa hyvin tiivis kastike, perunalle kannattaa käyttää kermaa hieman runsaammin.

Suppiskastike pastalle
290 g tuoreita suppilovahveroita (tällä kertaa)
1 rkl öljyä
valkopippuria (maun mukaan)
1 pieni punasipuli pilkottuna

1 rkl voita
2 valkosipulinkynttä pilkottuna
suolaa (maun mukaan)
1 dl + loraus kermaa
persiljaa, n. vajaa puolikas puntti
(+ kahdelle hengelle, n. 300 g pastaa)



 

Paista tuoreet sienet öljyssä kuiviksi ja pyöräytä sekaan valkopippuria. Kun sienet näyttävät paistuvan, eivätkä enää keittyvän, heitä sekaan 1 rkl voita ja pilkottu sipuli. Kun sipuli on kypsää, lisää valkosipuli. Kun valkosipulin tuoksu nousee nokkaasi, lisää suolaa ja kaada desi kermaa sienten sekaan. Keitä kerma kasaan ja lisää persiljasilppua.

Ennen pastan sekoittamista kastikkeeseen, lisää kastikkeeseen hieman kermaa, jos kastike on liian kuivan tuntuista. Lisää pasta pannulle sekä hieman pastan keitinvettä. Sekoita ja annostele. Maista, tarvitseeko kastike vielä suolaa tai pippuria. Lisää, jos tarvitsee.


Annoksen päälle voi laittaa vielä persiljaa. Tarjoile pippurimyllyn ja juustohiirien varalta parmesaniraastekipon kera.

Tero (Riitta oli kakkoskameran varressa)

maanantai 7. lokakuuta 2013

Makustelijoiden helpot ja nopeat: pekonipasta


Helppoja ja nopeita ruokia on paljon. Erityisesti pastaruokia. Aloitamme uuden makustelijoiden videoreseptisarjan, helpot ja nopeat, nopealla ja herkullisella pekonipastalla.

Aineksia pastaan tulee vain muutama, mutta erityisesti juuri pastaruuissa muutamalla komponentilla pääsee pitkälle.




Pekonipasta (yhden hengen annos)
120 g pastaa
1 rkl ruokaöljyä
50 g pekonia
1 valkosipulinkynsi
mustapippuria
rosmariinia (kuivaa tai tuoretta)
suolaa pastan keitinveteen
parmesaania

Laita pasta keittymään pastatyypin vaatimaksi ajaksi. Paista pekoni öljyssä ja rouhi mustapippuria päälle. Kun pekoni on paistunut, lisää pekonin seuraksi valkosipuli ja rosmariini.  Ota pannu pois kuumalta levyltä: valkosipuli ja rosmariini antavat makunsa kuumassa rasvassa pastan valmistumista odotellessa.

Laita paistinpannu takaisin kuumalle levylle hieman ennen pastan kypsymistä. Valuta pasta ja sekoita se mausteiseen pekoniin. Sekoita sekaan parmesaania. Viimeistele annos mustapippurirouheella ja parmesaanilla.


Tero

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Aika helvetin hyvät tattipasta – videoresepti

Tattipasta on yksi Makustelijat-blogin suosituimmista resepteistä. Etenkin syksyllä reseptiä käydään lukemassa meidän mittakaavassa todella paljon.

Teimme reseptistä videoversion.

Tekstiversio reseptistä löytyy täältä: Aika helvetin hyvä tattipasta.

Makustelijat

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Sitruunainen kesäkurpitsapasta

Missi se on, kesäkurpitsa, vuoden vihannes 2003.
Meillä ei ole kasvimaata, eikä todennäköisesti sellaisen hoitamiseen tarvittavia taitoja saati luonnetta. Silti pääsemme joka kesä nauttimaan sadonkorjuusta, kun lähipiirin ponnistelut kasvimailla tuottavat tulosta yli heidän omien tarpeidensa. Tänä viikonloppuna huushollimme sai muutaman kauniin, keltaisen kesäkurpitsan. Ja pastaa teki mieli, siispä jonkin sortin kesäkurpitsapasta oli paikallaan.

Mise en place eli esivalmistele, sanovat ranskalaiset.
Kesäkurpitsa on kiitollinen ja helppo kasvis ruoanlaitossa. Se ei ole kovin tarkka seurastansa, vaan sen kanssa voi yhdistellä makuja ja mausteita laajalla skaalalla. Tämä lienee myös kesäkurpitsan ongelma, se jää usein sivurooliin, lisukkeeksi. Tällä kertaa se jakaa pääosan yhdessä sitruunan kanssa. Sitruuna, kuten yleisesti tiedetään, diivailee itselleen runsaasti tilaa ja dominoi mielellään makunystyröitä. Nyt niille koetetaan antaa jotakuinkin saman verran tilaa näyttämöllä.

Ohjeen vetäisin Stetson-Harrisonista, mutta en kuvittele sen olevan mitenkään omaperäinen. Sen verran paljon on tullut syötyä pastaruokia, että siitä kokemuksesta ja kontekstista tämäkin resepti kumpuaa. Ja juuri niin on hyvä, nyt ollaan tekemässä mahdollisimman herkullista turvaruokaa.

Zucchini. Svengaa kuin daiga-daiga-duu.
Sitruunainen kesäkurpitsapasta
kahdelle isoruokaiselle

300 g pastaa
2 kohtuullisen kokoista kesäkurpitsaa, yht. noin 500 g
2 isoa valkosipulinkynttä
1 sitruuna
voita (öljyä)
chiliöljyä
basilikaa
mustapippuria
suolaa
parmesaania

Tämä ruoka valmistuu jotakuinkin siinä ajassa kun pasta kiehuu kypsäksi, joten kesäkurpitsasoosin ainekset kannattaa esivalmistella. Siinä ajassa kesäkurpitsapalat ehtivät kypsyä, mutta jäävät vielä mukavan pureksittaviksi.

Laita vesi kiehumaan pastan keittämistä varten. Huuhtaise ja pilko kesäkurpitsa paloiksi. Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa hienoksi. Raasta hieman sitruunankuorta. Pilko basilika. Parmesaani on tarkoitettu tarjoiluun, mutta sekin toki kannattaa raastaa valmiiksi.

Kun vesi kiehuu, lisää siihen valitsemasi pasta. Meillä oli tällä kerralla fusillia, jonka keittoaika on 10–11 minuuttia.

Laita pannulle pala voita ja tilkka öljyä. Minä laitoin chiliöljyä, koska halusin pienen lempeän potkun ruokaan. Kuullota valkosipuleita, mutta älä anna niiden kovin ruskistua, ettei niistä tule kitkeriä. Lisää sitruunankuori ja anna senkin hetken hautua pannulla ennen kuin lisäät pilkotut kesäkurpitsat. Anna paistua pari minuuttia, ja purista sen jälkeen joukkoon sitruunan mehu. Mausta tuoreella basilikalla, mustapippurilla ja suolalla. Tarkista maku.

Kun pasta on kypsää, kaada keitinvesi pois. Yhdistä pasta ja kesäkurpitsasoosi. Jos tykkäät parmesaanista, ripottele sitä annoksen päälle. Syö heti.


Sitruunainen kesäkurpitsapasta.
Sitruunainen kesäkurpitsapasta oli aika täydellinen elokuisen sunnuntain ruoka. Raikas auringonpuraisu sitruunasta ja odotettu sadonkorjuun ilo ja maku kesäkurpitsasta. Sopivasti tuhtiutta pastasta ja parmesaanista, sillä kyseessä on kumminkin turvaruoka (comfort food), maukas ja kotoisa.

Riitta

Ps. Kesäkurpitsaa ja sitruunaa olen aiemminkin käyttänyt pastan kavereina. Niistäkin löytyvät blogaukset: Ahneen pihtarin kesäkurpitsapasta ja Sitruunapasta spagetti con limone, per favore.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Nyhtöpossua eli pulled pork painekattilassa

Viimeisimmässä Ravintolapäivässä pyörähdettyämme oli viimeistään todistettu, että jos haluat pop up -ravintolallesi jonon aikaiseksi, tarjoa jotain lihan tapaista käntyn välissä. Sämpylä, pita, tortilla, aivan sama mikä pulla on kyseessä, lihaa väliin ja kauppa käy.

Nyhtöpossua käntyssä.
Nyhtöpossu eli pulled pork oli Ravintolapäivänä aika tyypillinen leipomusten täyte.

Nyhtöpossua, atomeiksi kypsennettyä sikaa tehdään tavallisesti barbeque-savustusgrillillä, keittämällä tai uunissa. Myös maustaminen vaihtelee. Esimerkiksi Yhdysvalloissa nyhtöpossua nautitaan eri osavaltioissa erilaisilla kastikkeilla. Olennaisinta on saada possu (tai nauta, kana) niin kypsäksi, että elukan kypsennetty lihaksisto on helposti revittävissä lihassuikaleiksi. Tavallisesti riivitty sika kostutetaan kastikkeella.

Vapaasti Myytinmurtajia parafraseeraten: When in doubt… pressure cooker! Siitä se ajatus sitten lähti. Painekattilalla, nimittäin, päräyttää helposti minkä tahansa lihaksiston atomeiksi.

Youtubesta löytyi kiinnostava painekattilanyhtöpossuvideo, josta sai hyvät suuntaviivat kokeilulle.



Nyhtöpossu painekattilassa
1 kg sianniskaa (kassler)
n. 4 dl valmista barbeque-kastiketta
n. 1 dl vettä
5 dl lihalientä
2 rkl paprikarouhetta (sai savustettua paprikajauhetta)
15 g sipulia
30 g valkopulia
(suolaa)

Reseptiä ei kannata tuijottaa kovin tarkkaan, se on suuntaa-antava. Kuinka paljon mitäkin ainesosaa kattilaan laitetaan riippuu siitä, miten isosta lihamäärästä ja kattilasta on kyse. Tärkeintä on, että liha jää juuri ja juuri mausteisen keittonesteen alle. Nesteen määrä vaikuttaa siis myös mausteiden määrään.

Suolan kanssa on hyvä olla tarkkana. Suosittelen, että tarkistat suolan vasta aivan lopuksi. Reseptiin kun kuuluu keitinliemen keittäminen kasaan. Jos liemessä on paljon suolaa, myös sen maku tömäköityy liemen makujen tiivistyessä ja nesteen haihtuessa.



Näin sen tein

Paista lihaan väri pintaan. Ruskista myös viipaloitu sipuli ja valkosipuli. Ruskistaminen tuo niitä mahtavia maillard-makuja.

Laita ruskistetut ainekset painekattilaan. Lisäsin nesteeksi lähikaupasta löytämääni valmista barbeque-kastiketta, kyse kun oli kokeilusta. Kunnon ihminen, tietenkin, tekee kastikkeensa itse. Lisäsin barbeque-kastikepurtilon huuhteluveden (noin desi vettä) ja lisäksi puoli litraa lihalientä, jota olin keittänyt etanoita varten. Huolehdi siitä, että liha peittyy juuri ja juuri nesteellä. Painekattilasta nestettä ei käytännössä haihdu, joten nestettä voi olla niukasti.

Lisäsin BBQ-kastikkeen ja sipulien lisäksi mausteeksi paprikaa. Savupaprikapurkki oli kaappien kätköissä piilossa, joten käytin paprikarouhtetta. Savupaprikalla olisi saanut vahvistettua mukavasti BBQ-kastikkeen savuisuutta.


Lähikaupan Stubb's oli tuoteselosteen mukaan kaupan vähiten sokerisin BBQ-kastike.
Painekattilan kansi kiinni ja kattila tulelle. Kun kattilan paine on noussut huippuunsa, käynnistä ajastin. 60 minuuttia riittää. Kattilaa on tarkkailtava ja lieden lämpöä säädeltävä, ettei paine laske liian alas tai nouse liian korkeaksi. Jos paine nousee liian korkeaksi, varoventtiili laskee höyryjä, eli makuja pihalle. Jos taas paine pääsee liian alhaiseksi, liha ei keity riittävän korkeassa lämpötilassa. Painekattilan täydessä paineessa nesteen lämpötila kohoaa noin 120 asteeseen. "Tavallisessa" kattilassa vesi kiehuu 100 asteessa.

Kun lihaa on keitetty 60 minuuttia, sammuta lieden levy ja anna kattilan jäähtyä. Kun kattilan painemerkkinappi kertoo, että kattilan paine on palannut normaaliksi ilmanpaineeksi, voit kurkata kattilan sisälle.

Riivi liha ja keitä samalla keittolientä kasaan. Maista keittoliemen suolaisuutta, ettet vahingossa keitä sitä liian suolaiseksi. Käyttämäsi
barbeque-kastike on saattanut olla hyvinkin suolainen.
 
Kosteuta riivitty liha mieleisellä määrällä keittolientä. Tarkista vielä kertaalleen liha-kastike-seoksen suola. Nauti.


Nyhtöpossu onnistui mainiosti. Maukasta ja mehukasta. Ja todella kypsää. Seuraavalla kerralla, joka aivan varmasti tulee, jaan lihan ainakin kahteen osaan: yksi kohta siasta jäi selvästi muuta niskaa kiinteämmäksi ja sitä sai riipiä ihan tosissaan. Toinen syys sitkauteen saattoi olla se, että osa possusta jäi nesteen yläpuolelle. Jos sika olisi ollut kahdessa osassa ja kokonaan nesteen peittämä, niin koko kiloinen sika olisi ollut kauttaaltaan hileenä.

Perunarieska virnistelee turpa täynnä sikaa.
Painekattilaversiossa nyhtöpossusta on sekin hyvä puoli, että tällä menetelmällä on mahdollista tehdä paljon suuremmalle joukolle ruokaa kuin tavallisessa kotipihan grillissä tai uunissa. Minun kahdeksanlitraisella painekattilallani voi todennäköisesti tehdä nyhtöpossua seitsemisen kiloa yhdellä kertaa...

Tero

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Maukas museo: Deutsches Currywurst Museum

Lomamatkoilla pitää käydä museoissa, koska loman tehtävä on virkistää ihmislasta. Ei virkistyminen tietenkään itsetarkoituksellista ole: työvoiman on uusiuduttava!

B:n kaupungissa lomaillessa törmäsimme mainioon kansallista intohimoa avaavaan museoon. Deutsches Currywurst Museum kertoi jo olemassaolollaan, että currywursti on saksalaisille ja etenkin berliiniläisille intohimon kohde, jonka ominaisuuksista voi väitellä loputtomasti.

Yksinkertaisimmillaan currywursti on liki mitä tahansa grillattua tai paistettua makkaraa, joka tarjoillaan paloiksi pätkittynä ketsuppipohjaisella kastikkeella. Annoksen päälle ripotellaan curryjauhetta. Kastikkeissa on variantteja runsaasti: valitettavasti heikoimmillaan kastike on pelkkää ketsuppia. Toisinaan pääsee maistamaan myös kastiketta, joka on rakkaudella tomaattipohjaan valmistettu.

Berliiniläisen tarinan mukaan currywursti syntyi miehitetyssä Länsi-Berliinissä 1949 ruokapulan aikaan. Brittien miehityssektorilla makkarakioskia pitänyt Herta Heuwer halusi kehittää asiakkailleen pelkkää makkaraa ruokaisamman annoksen. Brittien sektorilla liki ainoita elintarvikkeita, joista ei ollut pulaa oli brittisotilailta saatava ketsuppi ja curryjauhe. Herta keitteli ketsuppia, currya ja muutamia muita mausteita ja lopputuloksesta tuli valtavan suosittu.

Tyypillisimmät tavat nauttia currywurstia on joko sellaisenaan tai ”mit brötchen”, sämpylällä. Currywurstielämykseen kuuluu myös, että makkara nautitaan pienellä puisella tai muovisella pommesgabel-haarukalla.


Museon sisäänkäynti Schützenstraßella.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kivierämaasta lautaselle - lehtokotilosta escargotiksi


Kaikkea sitä päähänsä saakin. Ja joskus päähänpisto tulee toteutettuakin.

Olen jo usean vuoden ajan katsellut Merihaan lehtokotiloyhdyskuntaa pohtien sen hyödyntämistä ruuaksi. Kotiloita pidetään yleisesti puutarhojen haittanilviäisinä. Eikö olisikin mahtavaa, jos runsaana esiintyvän haittaelikon voisi hyödyntää maittavana appeena?

"You talkin' to me? You talkin' to me? You talkin' to me? Then who the hell else are you talkin' to? You talkin' to me? Well I'm the only one here. Who the fuck do you think you're talking to?"
Tuumasta toimeen. Löysin Googlen ja Facebook-yhteyksien avulla pari lähdettä, joissa kerrottiin, miten luonnosta kerättyjen kotiloiden kanssa on toimittava, mikäli niitä aikoo syödä. Toinen lähteistä oli kotimainen, Timbaalin etanaravintoloitsija Merja Tammi, ja toinen Bert Christensenin Weird & Different Recipes -sivusto.

Lehtokotilot luonnollisessa ympäristössään: Merihaassa.
Keräsin lehtokotiloita määrän, joka tuntui sopivalta asumaan Clas Ohlsonilta ostettuun muovilaatikkoon. Porailin laatikon kanteen ja laitoihin reikiä, että kotiloilla riittäisi raikasta ilmaa.

Huuhtelin kotilot ja laitoin ne uuteen kotiin vehnäjauhotarjoilun kera. Kotilot laitetaan vehnäjauhodieetille jotta niiden suolisto puhdistuisi kaikesta sellaisesta niiden syömästä aineksesta, mikä ei ole ihmiselle hyväksi.

Lehtokotilot kylvyssä siivilässä.
Kotilot tutkivat kotiaan.
Il Cenacolo or L'Ultima Cena.
Parina ensimmäisenä päivänä hempeilin ja laitoin etanoille tarjolle myös herneenpalkoja sekä lehtipersiljaa, mutta sitten kovetin mieleni ja ryhdyin odottelemaan puhtaan valkeaa kotilon paskaa, mikä kertoisi suolen puhdistuneen.

Sontaa riittää. Toisesta päästä sisään ja toisesta ulos, jatkuvasti.
Kotiloita on hyvä sumutella suihkepullolla useita kertoja päivässä, kertoivat apulähteet. Kerrostalokasvattajan ongelmana oli, etten voinut tehdä astian pohjaan reikiä. Kotilonesteet olisivat valuneet olohuoneen lattialle tai parvekkeelle, jossa pidin etanoita öisin. Kotilot eivät lähteiden mukaan myöskään voi hyvin seisovassa vedessä. Suihkuttelussa piti olla varovainen.

Kotiloiden säilytyslaatikko oli pestävä päivittäin, koska kotilot paskoivat höpelönä. Joka päivä, vähintään kerran, välillä kaksi kertaa, pesin kotilokodin suihkussa sekä huuhtelin viileähköllä vedellä etanoista pintapaskat pois. Myös vehnäjauhoastia oli vaihdettava. Mikäli jauhoja oli jäljellä, ne olivat aina liisteröityneet tiukaksi paketiksi.

Huuhtelu virkisti veijareita. Pesun jälkeen puhtaassa Clas Ohlson -kodissa oli vauhti päällä. Tämä oli myös hyvä hetki tarkistaa, oliko joukossa henkensä heittäneitä. Kuolleet kun eivät enää vipeltäneet pesuhetken jälkeen yhtään minnekään. Matkalla Merihaan kivilaatoilta lautaselle menetimme viitisen etanaa.

Jo parin päivän sisällä alkoi sonnassa olla vehnäjauhonvalkoista väriä. Noin viikon kuluessa alkoi lähes kaikki kotiloiden uloste olla valkoista. Tässä vaiheessa kotilot laitettiin kahden päivän paastolle, jonka seurauksena paskominen loppui käytännössä kokonaan.

Ennen valmistusta kotilot kylvetettiin vielä kertaalleen. Loputkin kakkakikkareet piti huuhdella pois.

Hups. Sori...
Ryöppäämisen jälkeen etanat hiljenivät.
Pesun jälkeen kotiloita ryöpättiin suolatussa vedessä viiden minuutin ajan. Kotilot jäähdytettiin nopeasti juoksevan kylmän veden alla. Tämän jälkeen nilviäiset erotettiin kotilostaan merisuolapedille. Merisuolapeti kuulema poistaa limaa. Nilviäislihan irrottamiseen oli pätöisä vehje parikymmentäsenttinen puinen grillivarras. Cocktail-tikku lienee myös hyvä.

Nilviäinen nuljahtaa kuorestaan kun sen seivästää ja pyöräyttää ulos kotilon kierteen mukaisesti. Helpommin sanottu kuin tehty. Ainakin alkuun kotilon lihas tuntui pehmeältä ja tikuttaminen hajotti lihan. Myöhemmin joko tekniikka parani tai lihas jotenkin muuten sitkastui, eikä silppukappaleita tullut enää yhtä suurella osuudella kuin aluksi.



Etanat suolalla.
Kotilot lihaliemessä.

Meinasi tulla itku: näinkö vähiin hupenivat?
Nilviäislihoja keitettiin lihaliemessä puoli tuntia. Tänne asti kotiloita selvisi 101 kappaletta.
Seuraavana päivänä etanoiksi (escargot) muuttuneet lihapalat laitettiin kahteen 7-reikäiseen etanapannuun. Koloihin tuli noin 7 etanaa kuhunkin. Lihan määrä yhdessä kolossa vastasi melko lähelle yhden ”ravintolaetanan” lihamäärää.


Etanoille tehtiin maustevoi burgundilaiseen tapaan.


Burgundilainen maustevoi etanoille
(Escargots à la Bourguignonne)
150 g voita
20 g raastettua valkosipulia
20 g raastettua salottisipulia
20 g hienoksi pilkottua persiljaa
mustapippuria myllystä
suolaa

Ole varovainen suolan kanssa. Meidän etanat olivat suolaisia jo alkujaan (ryöppäys, suolapeti, lihaliemi), joten kun lisäsin suolaa maustevoihin, siitä tuli melkein liian suolaista. Maista siis valmista maustevoita ja päätä vasta sitten, tarvitaanko suolaisen voin tömäköittämiseksi lisää suolaa.

Laita jokaiseen kokoon pari teelusikallista maistevoita tai niin, että kolo täytyy kukkuroilleen. Sujauta etanapannut 250-asteiseen uuniin. Kun maustevoi kiehahtaa, ovat etanat valmiita nautittavaksi hyvän leivän kera.

Etanat pannussa, patanat ennussa.
Lähiruoka maistui hyvältä. Maisteluvieraina olleet Pyhäranta ja Sulopuisto kehaisivat lähietanoiden makua ja mureutta. Lukuisat pienet etanat todellakin olivat takuumureaa purtavaa. Joskus kookkaat etanat ovat olleet sitkeitä. Burgundilainen valkosipulivoikin maistui mainiolta.

Vaikka kotiloiden syöminen oli kivaa, oli työmäärä suhteessa saadun ruuan määrään epäsuhtainen. Suurin vaiva oli kotiloiden ja niiden säilytysastian jatkuva puhdistaminen. Kerrostalo-olosuhteissa, jossa ei voi käyttää painepesuria tai valutella etanankakkaliemiä navetan taakse tai pellolle, tuntui puolitoista viikkoa kotiloiden hoitajana ikuisuudelta. Etanafarmariksi tuskin palaan enää koskaan, mutta siitä huolimatta mukavasti mieleen jäävä kokemus.

Ja etanat, nehän on hyviä.



*****

Lehtokotilonkasvattajan vinkkilista:
Tero (Kuvat: Riitta & Tero)

PS: Lisää kuvia projektista löytyy makustelijoiden Facebook-sivulta.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Lähiruokaprojekti: "Merihaan lehtokotiloista escargotiksi"


Projekti alkoi tänään 31.7.2013 lehtokotiloiden keräämisellä Merihaasta.

Kotiloiden käsittelyyn käytämme näitä kahta väljää ohjeistusta

MTV3.fi: Puutarhaetanat riesana? Näin valmistat lehtokotiloista ruokaa
Bert Christensen's Weird & Different Recipes: Snails from Your Garden to Your Table

Kiitokset Facebookiin kaikille etanakasvatusohjeista vinkanneille.

Lähiruokahanketta voi seurata Makustelijoiden Facebook-sivulla. Blogaus hankkeesta julkaistaan parin viikon päästä, kun lehtokotilot ovat muuttuneet etanoiksi ja nautittu runsaan voin kera.

Tero

Merihakalainen lehtokotilo nimeltään Marko.

Eki, Raija, Ville, Asko, Keke ja Anna-Marjaana.

Merihakalainen lehtokotilo luonnollisessa ympäristössään: Merihaassa.


Kotiloiden huuhtelua.

Huuhtelua helpottaa siivilä.

Kotilot uudessa kodissaan.

Kotilot tutkivat uutta kotiaan uteliaana. "Free-e Snail Mandela-a-aaaa."

Nohevimmat ryhtyivät välittömästi syömään.

LISÄYS 4.8.2013.

Hämeessäkin on huomattu lähiruokahankkeemme :) (Hämeen Sanomat 4.8.2013)

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Makulihan Hämäläinen perinnemakkara

Pääsin viikolla mukaan päivän mittaiselle maakuntakierrokselle (Kanta-Häme–Pirkanmaa–Satakunta–Varsinais-Suomi–Kanta-Häme). Kanta-Hämeessä pistäydyimme Tammelassa sijaitsevan Makulihan maatilalihakaupassa.


Huomioni kiinnittyi heti lihatiskillä jämäkkänä jököttäviin makkaroihin, jotka oli nimetty Hämäläisiksi perinnemakkaroiksi.


Hämäläisen perinnemakkaran massa syntyy sian sydämestä, sianlihasta, sipulista, ohraryynistä sekä suolasta ja pippurista.

Makulihan makkara edustaa hyvin suomalaisen makkarakulttuurin juuria. Meillä on aina jatkettu makkaramassaa ryyneillä, kokolihamakkaroihin ei ole ollut varaa. Myös makkaran valmistaminen uunissa kuuluu meikäläiseen perinteeseen.

Paistoin makkaran voissa pannulla. Aivan mahdottoman hyvää ryynimakkaraa. Tavallisesti olen ostanut palvattuja verellä tummennettuja ryynimakkaroita. Makulihan ryynärin maku on näitä miedompi, mutta ei yhtään vähäisempi.


Kanta-Hämeen reissulla kannattaa pistäytyä lihakaupassa.

Tero