Älyttömän helppo ja nopea hollandaisekastike

Törmäsin Serious Eats -sivustolla kiehtovaan videoon hollandaisekastikkeen tekemisestä. Hollandaisekastike on yksi peruskastikkeista, ikään kuin lämmin majoneesi, jossa öljyn korvaa sula voi tai kirkastettu voi ja kananmunankeltuaiset kypsennetään – majoneesissa keltuaiset jäävät raa’aksi. Hollandaiseen perustuvat muun muassa mousseline- ja béarnaisekastikkeet.

Hollandaisekastike on niitä kastikkeita, joita ihan suotta pelätään ja pidetään työläinä.

Serious Eats -sivuston resepti tekee hollandaisen tekemisestä entistäkin helpompaa ja nopeampaa. Esivalmistelujen jälkeen itse hollandaisen tekoon sauvasekoittimella menee ainoastaan minuutti. Liettä tarvitaan ainoastaan voin kuumentamiseen. Reseptissä kun valmiiksi kuuma voi kypsyttää keltuaiset. Munakokkelin riskiä ei ole.




Serious Eatsin idioottivarma ja nopea hollandaise (n. 3,5 dl)
30 grammaa keltuaista (1–2)
10 grammaa vettä
10 grammaa sitruunan mehua
110 grammaa voita
suolaa
cayennepippuria ripaus tai tabaskoa muutama tippa

Laita keltuainen, vesi, sitruunamehu ja suola pippureineen astiaan, johon sauvasekoitin mahtuu tiiviisti. Sulata voi ja anna voin kiehahtaa.

Kaada kuuma voi hitaasti maustettujen keltuaisten sekaan sauvasekoittimella koko ajan sekoittaen. On todella tärkeää, että astia on oikean kokoinen, eli sauvasekoitin mahtuu astiaan, mutta ympärille ei jää juurikaan tilaa.



Tällä kertaa pikakastike onnistui hyvin, kuten videosta näkyy (musiikkivalinta ei kyllä mennyt aivan putkeen), toisin kuin väärän kokoisen astian takia majoneesin teko aikaisemmin….

Helpon pikahollandaisen maku oli aivan yhtä loistava kuin hellallakin tehdyssä. Suositella voi.

Tero

Syö, juo New Yorkissa

Bageleita, hodareita, kuppikakkuja, pirtelöitä ja ihan kaikkea. Ihana, ihana New York! Sinne tahtoo aina uudestaan. Makustelijat on käynyt kaupungissa kolme kertaa (2008, 2010 ja 2012), ja mielessä siintää aina uusi reissu Isoon Omenaan jo ennen kuin matkalaukutkaan on purettu. Toivottavasti taas ensi vuonna istutaan New Yorkin koneessa.

New York on täynnä hyviä, hauskoja ja originelleja ruokapaikkoja. "Ongelma" syntyy siitä, että samaan aikaan haluaa löytää uusia kivoja paikkoja että käydä uudestaan edellisillä reissuilla bongatuissa kahviloissa ja ruokapaikoissa. Olemme toistaiseksi pitäytyneet kohtuuhintaisissa paikoissa, vaikka eittämättä olisi mukava joskus kokeilla vaikkapa jotain Michelin-mestaakin.

Bagel

Seesami-bagel munasalaatilla, tomaatilla ja salaatinlehdillä.
Yummy! Huom! Kuva ei tee oikeutta maulle. Ess-a-Bagel.

Ess-a-Bagel tarjoaa ehkä New Yorkin parhaimmat bagelit. Täytevalikoima on valtava. Klassisia täytteitä ovat tietysti tuorejuusto lohiviipaleiden kanssa tai munasalaatti tomaattien ja salaatinlehtien kera. Palvelu on, no, hieman kulmikasta, mutta viehättävää omalla karuhkolla tavallaan. Odottavat, että tiedät oitis tilausvuorosi tullessa, mitä haluat. Pyydä bagelisi paahdettuna, ah!
Ess-a-Bagel on muuten niitä paikkoja, joissa ei anneta tippiä. Jos sellaista tahtoo kumminkin antaa, niin se on syytä pudottaa kassan luona oleviin hyväntekeväisyyskeräyslippaisiin. Yritys harjoittaa myös nk. sosiaalista työllistämistä.

Hot dogit ja hampurilaiset

Gray's Papayan hodari hapankaalin kera.

Gray’s Papaya on muun muassa julkkiskokki ja ruokamatkaaja Anthony Bourdainin monesti ylistämä hodaripaikka. Myös Makustelijoiden lihansyöjämiehen must go -mesta joka reissulla. Menu on yksinkertainen, tarjolla on hodareita hapankaalin kera, ei juuri muuta. Paikan erikoisuutena runsas valikoima todella tuoreita ja herkullisia hedelmämehuja. Nimikkojuoma, Papaya Drink (papaijamehu) on todella hyvää! Ei omia nettisivuja, mutta wikistä lisää Gray's Papayasta.

Shake Schackin hampparit oikeaoppisesti mediumina muuten.

Shake Shack. Varaudu puolen tunnin tai tunnin jonottamiseen, mutta se on sen arvoista. Shake Shackeja on useita, mutta hyvällä ilmalla kannattaa suunnata Madison Square Parkiin. Madison Square Parkin Shake Shackiin on varmaan aina jono, mutta se etenee kohtuullista vauhtia ja jonottaminen on hallittua. Kukaan ei tule etuilemaan eikä rieku. Sen verran rivakasti palveku tapahtuu sitten päästessäsi tiskille, että sinun odotetaan tietävän oitis, mitä tahdot tilata. Lihansyöjä on aivan hulluna Shake Shackin hampurilaisiin. Tarjolla myös kasvisvaihtoehdot. Ranskalaiset parhaimpia koskaan syömiäni, rapeita päältä, pehmeitä sisältä. Myös hurjan herkulliset pirtelöt...

Diner

Ameriikan pannukakut Galaxy Dinerissa.

Galaxy Diner – or any diner. Reissussa pitää ainakin kerran syödä amerikkalainen pannukakkuaamiainen. Siihen käy esimerkiksi Calaxy Diner, tai melkein mikä muu diner tahansa. Näissä tavataan juoda tavallista suodatinkahvia, joka ei ole kummoista, mutta joka jostakin syystä tuntuu juuri oikealta dinerissa. Kuten amerikkalaisissa elokuvissa tai tv-sarjoissa konsanaan, kahvia tullaan pyytämättä tarjoamaan lisää, eikä santsikuppi yleensä maksa ekstraa.
Pannukakut syödään vaahterasiirapin ja voinokareiden kera. Yleensä listalta löytyy lisukkeiksi myös esimerkiksi mansikoita, banaania tai mustikka”hilloketta”. Mansikat ja banaanit ovat tavallisesti tuoreita, mutta mustikat on tarjoiltu jotenkin hillottuna, eivät kumminkaan niin voimakkaasti sokeroituna kuin tavallisessa hillossa. Galaxy Dinerista muualla (Trip Advisor): http://bit.ly/HnHYjG


Delimestat ja voileipäshopit

Katz's pastramileipä (pastrami on rye). Lihansyöjä itki onnesta.

Katz’s delicatessen on klassinen ja ihastuttavan meluisa deli, jonka listalta löytyvät ainakin lihansyöjän makuun mitä mehukkaimmat pastramilihaleivät. Palvelukäytäntö Katz'sissa on hieman jännä. Mennessäsi sisälle saat kouraasi pienen lapun, jota ei pidä hukata. Jos aiot palvella itse itseäsi, niin siinä tapauksessa jonotat juomasi ja ranskalaisesti yhdestä pisteestä. Soppaa ja jotain muuta saat toisesta jonosta, yhdestä jonosta myydään voileivät. Katso tiskin yläpuolella olevia kylttejä, jotka opastavat self service -asiakkaita – ainakin jotenkin. Jos olet hieman reteämmällä tuulella ja valmis maksamaan pöytiintarjoiluhinnan, niin seinustan vieressä on alue varattu pöytiintarjoiluasiakkaille. Tippailu tässä paikassa menee niin, että jos tahdot tipata tekijöitä, niin anna itsepalvelutiskillä taala pari tippipurkkiin. Jos tilaat pöytään, niin tarjoilijan tippi jätetään lähtiessä pöytään, mutta lasku maksetaan aina mennessä kassalle, siellä ei enää erikseen tipata – tai ainakaan ei tarvitse tipata. Ja onhan täällä kuvattu myös kuuluisa "orgasmikohtaus" elokuvaan Kun Harry tapasi Sallyn (When Harry Met Sally). Lihaa rakastaville delit ovat taivaita, mutta saa niissä kasvissyöjäkin asiallista ruokaa, vaikka valikoima onkin suppeampi.

Carnegie Delin "The Woody Allen" -leipä
(lotsa corned beef plus lotsa pastrami).

Carnegie Deli. Woody Allenin elokuva Broadway Danny Rose kuvattiin aikanaan Carnegie Delissä. Älä hämäänny paikan suhteellisen pientä ja vaatimatonta sisäänkäyntiä, deli on oikeasti aika iso ja vähän sokkeloinen. Ohjaavat pöytiin.
Seinät ovat täynnä kuvia kaikenlaisista julkkiksista ja tähdistä, jotka ovat joskus vierailleet Carnegie Delissä. Maistuvat ja todella runsaat voileivät myös täällä, eikä kannata unohtaa coleslaw'ta. Lihansyöjälle kävi niin, että leipä voitti miehen. Ei se, että leipää jäi, mutta kun lihaakin jäi vähän syömättä!

Stage Delin "Mel Brooks" (pastrami, turkey and swiss cheese).

Stage Deli. Hauska deliravintola on tämä Stage Delikin. Myös tämä ravintola on vuosien saatossa houkutellut erinäisiä tunnettuja tähtiä pöytiensä ääreen. New Yorkin ravintoloissa ollaan tarkkaja tippen antamisesta, 15-20 % pitäisi jättää. Täällä meille kävi niin, että laskussa maininta "tarjoilu ei kuulu hintaan" oli tuotu paremmin esille korostustussilla. Ystävällisesti halusivat turisteja muistuttaa tipin jättämisestä. Meitä taisi lähinnä naurattaa, mutta voipa siitä joku närkästyäkin.
Jos muuten pitää makeasta, niin juustokakut näissä deleissä ovat täyttä tavaraa, tuhteja ja hyviä. (Stage Deli edit. 2.4.2013: Paikka onkin suljettu marraskuussa 2012. Harmi. Tästä juttu New York Timesissa.)

Eisenbergin Lime Rickeyyn tulee himo.

Eisenberg’s Sandwich Shop. Raising New York’s cholesterol since 1929, sanoo Eisenbergin mainoslause. Reilun kokoisia annoksia, ei säästellä lihassa eikä rasvassa. Juomaksi kannattaa tilata Lime Rickey, alkoholiton virvoke, joka maistuu ihanasti kirsikalta ja limetiltä. Eisenbergin voileipäbaari on todella hämmentävän Flatiron-rakennuksen nurkilla. Flatiron on arkkitehtonisesti todella villi ja laittaa epäilemään omia silmiä. Myös sitä kannattaa käydä ihmettelemässä ihan livenä. Eisenbergin edustalla tehtiin muuten tänä vastikään kuvauksia seuraavaan Spiderman-elokuvaan.

Bialy-sämpylä muna- ja kaalisalaattien kera.
Mummy, I want more! Russ & Daughter's.

Russ & Daughters. Jos sattuu liikkumaan Lower East Siden nurkilla ja tahtoo ostaa purtavaa mukaan, niin Russ & Daughtersia (East Houston Street) voi lämpimästi suositella. Täyttävät toiveesi mukaan kelpo bagelit, bialyt tai briossi-tyyliset suolaiset leivät. Lihansyöjä meinasi nielaista kielensäkin lohibagelinsa mukana, ja nielaisi sen viimeistään siinä vaiheessa, kun maisteli paikan täyteläistä maksapateeta (chopped liver). Minä puolestani koin onnenhetkiä natustellessani bialy-nimistä sipulista ”sämpylää”, joka oli täytetty muna- ja kaalisalaatein. Siis sellaisella kaalisalaatilla, jossa ei ollut mitään tylsää!
Psst: Paikalliset muuten lausuvat tuon Houston Streetin ”hauston”, ei siis ”hjuston” kuten me helposti lausuisimme.

Perunanyytit, hapankurkkua ja coleslaw-salaattia.
Yonah Shimmel Knish Bakery.

Yonah Shimmel Knish Bakery tunnetaan suolaisista "perunanyyteistään" (potato knish). Turvaruokaa (comfort food) erinomaisesti edustava pottunyytti on todella kookas, yksi riittää lisukkeiden kanssa hyvin lounaaksi. Erilaisia täytevaihtoehtoja löytyy, mutta me söimme ihan perinteiset perunanyytit coleslaw-salaatin kera. Pöytään tuli myös sekä suola- että hapankurkkuja. Suola- ja hapankurkkuja tarjotaan hyvin tavallisesti juutalaisissa delipaikoissa lähes kaiken kyytipoikana. Ja ne kuuluvat hintaan silloin kun ne pyytämättä pöytään tuodaan. Yonah Shimmel Knish Bakerystä löytyy myös videonpätkä. Paikka sijaitsee Lower East Sidella, käytännössä Russ & Daughtersin naapurissa. Myös Katz's Deli on näillä nurkilla.

Siggy's Good Foodin Garden Veggie Sandwich.

Siggy's Good Food. Viherhipeille ja muille laaturuoasta pitäville sopiva luomua ja lähiruokaa suosiva mesta Brooklynin puolella. Siggy's kelpasi erinomaisesti myös lihansyöjämiehelle, jonka luomulihahampurilainen oli kuulemma huippumehukas. Itse söin ihanan voileivän (Garden Veggie Sandwich: Avocado, Cucumbers, Clover Sprouts, Shaved Carrots, Lettuce & Homemade Parsley Hummus). Tällaisia leipiä pitäisi tehdä kotonakin! Olipa muuten vaikea valita, koko lista ylipäätään näytti niin herkulliselta.


Kahviloita, cupcakeja ja muuta makeaa

Kirsikka-pistaasileivos ja sitruuna-marenkileivos.
Bouchon Bakeryn itsepalvelupuoli.

Bouchon Bakery. Bouchon Bakeryn omistaa Thomas Keller, joka on paremminkin tunnettu vuosittain maailman parhaisiin luokiteltujen ruokaravintoloiden pitäjänä (French Laundry  ja Per Se). Ovat sellaisia ruokapaikkoja, että käsitykseni mukaan Välimäen Chez Dominique jää reippaasti jälkeen ja – hintataso on luonnollisesti myös sen mukainen. Vaatimattomammalla budjetilla matkaileva pääsee kumminkin nauttimaan Kellerin tiimin loihtimista makupaloista Bouchon Bakeryssa, joita on New Yorkissa tätä nykyä kaksi: Time Warner Centerissä ja Rockefeller Centerissä.
Täällä olen syönyt ehkä intensiivisimmän makuisen suklaaleivoksen ikinä. Hurmaannuin iäksi myös kirsikka-pistaasileivoksesta. Jos minulla olisi koira, olisin tuonut sille tuliaisiksi setä Kellerin foies gras -koirankeksejä. Niin, täällä tosiaan hemmotellaan sekä kaksi- että nelijalkaisia – vaikka koiria ei taida saada tuoda asiakaspöytiin asti. Time Warner Center on mukavan väljästi rakennettu kauppakeskus Central Parkin eteläpäässä, lounaskulmassa Columbus Circlellä. Bouchon Bakery sijaitsee kauppakeskuksen kolmannessa kerroksessa. Täälläkin voit valita, hoidatko palvelemisesi itse vai menetkö alueelle, jossa on pöytiintarjoilu. Kahvilan myyntitiskin takana sijaitsevat muuten kauppakeskuksen siistit wc-tilat.

Sokerihumalaa hakemassa.
Magnolia Bakeryn kuppikakut.

Magnolia Bakery. No, Magnolia Bakery on juuri se mesta, jonka Sinkkuelämää-tv-sarja teki tunnetuksi ympäri maailman. Tunnettuuden myötä Magnolia Bakery on laajentanut toimipaikkojen määrää reippaasti. Mikäli kumminkin haluaa syödä kuppikakkunsa juuri samassa paikassa kuin Carrie, niin Bleecker Street on oikea osoite.
Kuppikakut tai vuokaleivokset ovat melkoisen makeita mutta hyviä, samoin kuin muutkin mestan muutkin leivonnaiset.

Brooklyn Ice Cream Factory. Täydellinen päätös kävelylle Brooklyn Bridgen yli Brooklynin puolelle! Brooklyn Ice Cream Factory on ihan rannassa. Jos vain aurinko paistaa, niin mikä sen parempaa kuin nautiskella herkkujäätelöstä (esim. Butter Pecan, jaijaijai...), istuskella puistonpenkillä ja ihmetellä Manhattanin siluettia. Maksuvälineeksi käy vain käteinen ja paikka on kiinni maanantaisin. Muina päivinä auki 12-22.
http://www.brooklynicecreamfactory.com/

Bis. Co. Latten biscotit cappucinon kanssa, uuh.

Bis. Co. Latte. Bis. Co. Latte on Hell’s Kitchenissä sijaitseva pieni ja söpö kahvila, joka on erikoistunut biscotteihin. Valikoima on runsas ja makumaailma kekseliäs ja jopa villi. Kunnon cappucino ja maistelulautanen erilaisia biscotteja, yummy! Täällä tuli nautittua myös aamiaista, herkullisia rosmariinisämpylöitä, tuorepuristettua appelsiinimehua ja hyvää kahvia.

Dean & DeLuca on alunperin herkku- ja kokkipuoti, joka on laajentanut toimintaansa nimikkokahviloihin, ja tarjoaa myös catering-palveluja. Kahvit ja leivonnaiset ovat todella hyviä. Dean & DeLucat ovat kelpo paikkoja pistäytyä, jos tielle sattuu.

Chelsea Market. Hurmaava Chelsea Market on yhdistelmä kauppahallia ja pieniä ruokapaikkoja. Lisäksi sieltä löytyy muitakin liikkeitä, muun muassa ihastuttavia vaatteita ja sisustuskamaakin myyvä Anthropologie ja hupaisa keittiötarvikeliike, josta nyt olisi voinut ostaa kotiin kaikenlaista mukavaa. Chelsea Marketissa voi nauttia vaikkapa lounaan tai sen voi ostaa mukaan ja mennä High Linelle. High Line on hauska ja kiinnostava kaupunkiprojekti, jossa käytöstä poistetusta rautatiestä on 2000-luvun aikana rakennettu virkistysaluetta kukkaistutuksineen ja penkkeineen.

Asialliset ketjupaikat

Jääteellä ja hedelmäsalaatilla Le Pain Quotidienissa.

Le Pain Quotidien. Ruokaa, voileipiä, leivonnaisia, syö ravintolassa tai osta mukaan. Kansainvälisesti toimivan belgialaislähtöisen leipomo- ja ravintolaketjun paikkoja löytyy myös New Yorkista. Ja hyvä niin.
Esimerkiksi Le Pain Quotidienin paikasta 7th Avenuen ja 58th Streetin kulmilta saa vaikka mukavat eväät Central Parkiin!

Starbucks. Starbucks kuuluu näihin suurketjuihin, joita taidetaan sekä vihata että rakastaa. Kahvit ovat asialaatua, onhan ketju kumminkin saanut alkunsa kahvikaupunki Seattlesta. Plussaa on sekin, että Starbuckseissa on ilmainen wi-fi, joka toimiikin kivasti. Kahvia hörppiessä voi päivittää vaikka naamakirjaa. Starbuckseja on, jos ei nyt ihan joka kulmassa, niin runsain määrin kumminkin. Tsekkaa myös David Lebovitzin kirjoitus "Why I don't hate Starbucks".


Riitta

Ps. Ruokapaikkoja tulee ja menee - myös New Yorkissa. Tässä jutussa mainuttujen paikkojen olemassaolo ja linkit on tarkistettu julkaisupäivänä.

Ps. 2: Jos olisimme ehtineet, niin näissä olisimme käyneet:

• Amy’s Bread. Amy’s Bread löytyy mm. Chelsea Marketista ja Hell’s Kitchenin alueelta.
• Prune. Anthony Bourdainin monesti ylistämä ravintoloitsija Gabrielle ei siedä kännyköiden käyttöä ravintolassaan Prunessa.
• Spotted Pig. Tämäkin on A. Bourdainin kehuma paikka, enempi sellainen gastropub. Spotted Pig on muuten lähellä Bleecker Streetin Magnolia Bakerya! Tänne koetimme mennä 2010 katsomaan futiksen MM-finaalia, mutta emme mahtuneet. Niin oli täynnä paikka.
• Lisäksi pyörillä liikkuvat "ruokarekat" (food truck) ovat kyllä ohjelmassa seuraavalla reissulla.

Ps. 3: Ollut vähän hiljaiseloa blogissa, mutta sellaista ruuhkavuosia elävien keski-ikäisten ihmisten elämä joskus on. Blogista ei olla luopumassa tai luovuttamassa, vaan koetetaan taas tsempata.

Fiiniä joukkoruokailua

Osallistuin viime sunnuntaina kolmen ruokalajin illalliseen 592 muun ihmisen kanssa.

Lähes kuudensadan ihmisen ruokkiminen vaatii melkoista logistista ammattitaitoa. Ruuan saapuminen ei saa kestää loputtomasti ja ruuan pitää olla – etenkin glamouria tavoittelevassa tilaisuudessa – hyvää ja ehkä näyttävääkin.

Elokuvateemaiset menut.

Aikaisemmista joukkoruokailukokemuksista viisastuneena kävin tankkaamassa illallispäivänä Pelmenit-ravintolassa. Kolmen ruokalajin joukkoruokailu nimittäin kestää pitkää ja kun kyse on vähän fiinimmästä ruokahetkestä, kärsivät tavallisesti aterioinnin tankkausominaisuudet. Mikä maussa voitetaan, täyttävyydessä hävitään.

Illan menusta oli valittavana kasvis- tai lihavaihoehto. Päädyin lihaan.

Illallistaminen fiinisti valtavassa joukossa on aivan erilaista kuin missään ravintolassa. Tämä näkyy väistämättä ruuassa ja myös tarjoilussa: illallistajia palveli armeija tarjoilijoita. Jo pelkästään lautasten vaihtaminen annosten välillä valtava, mutta hyvin sujuva operaatio.

Alkuruoka: "1904 filmikela 2013" - liha.

Ruokailu kesti kaksi tuntia. Alkuruoka saapui noin klo 17.30 ja viimeiset nuoleskelivat jälkkärirasioitaan ja ryystivät kahvia tv-lähetyksen alkaessa klo 19.30.  Santsikupit imaistiin ensimmäisellä mainoskatkolla.

Pääruoka: "1944 Jussi 2013" - liha.

Operaation uskomattomaan laajuuteen nähden ruoka oli hyvää ja tarjoilu olosuhteisiin nähden nopeaa. Ilmo (ilmakuivattu sika) on myrkkysuolaista – varoitukseksi, jollei joku sitä vielä tiedä – katsokaapa kaupassa niitä suolarakeita viipaleiden pinnalla. Jälkiruoka oli maukkaan lisäksi suorastaan hauska: pannacotta tarjoiltiin rasiassa, jonka kannen sisäpuolelle oli hyydytetty hyytelöä.

Jälkiruoka: "Tribute to Aili Ansa Inkeri".

Tarjoiluarmeijan liikuttelusta ja sapuskoista vastasi Capital Catering.

Syöneenä voi seurata vaikka palkintojen jakoa.

Tero

Ylistetty olkoon yksinkertaisuus

Tuffen ruisvuokaleipää (Hakaniemen kauppahallista), sitä, mitä väitetään tehtävän itäsuomalaisella reseptillä. Voita, hyvää venäläistä suolakurkkua ohuen ohuina viipaleina. Päälle runsaasti oikein hyvää keitettyä kananmunaa. Ripaus rouskuvaa sormisuolaa, ehkä. Unohda verenpainelääkitys.

Rukiinen kananmunavoileipä suolakurkun kera.

Ruokaorgasmin voi saada ihan vain muutaman yksinkertaisen laadukkaan aineksen yhdistelmällä.

Tero

Laiskan lihapullat – raakamakkarapallukat tomaattikastikkeessa

Katselin joulun aikaan sivusilmin ja puolihuolimattomasti jotain Jamie Oliverin ohjelmaa televisiosta. Jamie puristeli raakamakkarasta pallukoita, paistoi pallukat pannulla ja lisäsi tomaattikastikkeeseen. Tätä soosia taidettiin käyttää pastakastikkeena.

Laiskan lihapullat – raakamakkarapallukat tomaattikastikkeessa.

Makustelijoille oli tulossa uuden vuoden viettoon uuden vuoden juhlintaveteraaneja. Tarjolle suunnittelimme laittavamme (ja laitoimmekin) sitä sun tätä: vaimon tekemänä hummusta, baba ganoushia, tabbule-salaattia sekä italialaisia leikkeitä Roinisilta, nizzalaisia oliiveja, juustoja yms. sekalaista nautittavaksi hyvien leipien kanssa (Leipätorilta ja Tuffelta).

Ajattelin myös tehdä naposteltavaksi lihapullia, mutta velttous iski päälle. Mitä jos en askartelisikaan lihapullataikinaa vaan käyttäisin Jamie-muistikuvaani hyväksi ja ostaisin lihapullataikinan suoleen pakattuna!

Tuumasta toimeen. Valitettavasti Hakaniemen kauppahallin Hakkarainen ei ollut auki uuden vuoden aattona, niin en saanut hommattua Ilmajoen makkaramestarien erinomaisia makkaroita. Ostin sitten Reinin lihasta ”possun salsicciaa”.

Reinin liha. Lihaa.

Hakiessani Roinisilta leikkelelautasta, sain uuden vuoden kunniaksi heiltä pienen purkin tryffelöityä tomaattikastiketta. Mahtava tuuri, edes tomaattikastiketta ei tarvinnut aattokiireisenä tehdä itse.

Gold Award Winner 2006 NY Fancy Food Show, ihan totta!

Laiskan lihapullat
Raakamakkaraa (mieleinen määrä, ei niin tarkkaa)
Öljyä paistamiseen
Tomaattikastiketta (mieleinen määrä, ei niin tarkkaa)

Pursota makkaramassa öljytylle kuumalle paistinpannulle mieleisenkokoisina palluroina. Paista pallukat kypsiksi. Lisää tomaattikastike. Kiehauta. Aseta tarjolle. Voi nauttia kuumana tai kylmänä, särpimenä – esimerkiksi pastakastikkeena –  tai tapas-tyyppisesti sellaisenaan.

Näin lypsetään makkaraa.

Maukasta tuli. Makkaran ja valmiin kastikkeen suolaisuus oli varsin voimakas, mutta lihapullien jäähdyttyä huoneenlämpöisiksi suolaisuus ei tuntunut enää kovin ylenmääräiseltä. Asianmukaiset ruokajuomatkin takasivat raikkaan suun.

Suolaisuuden sääntely on helppoa, mikäli tekee itse kastikkeen, eikä käytä valmista.

Pulla poikineen paistuu. - Keksi ite parempi kuvateksti, jos se niin helppoa on!

Laiskan lihapullat tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia erilaisille variaatioille sen mukaan, mitä makkaraa käyttää tai millaisen kastikkeen pullille tekee. Ei kun kokeilemaan.

Tero

Ei niin nökönnuuka marjapiirakka

Maista, maista mansikkaa, sitä ei voi vastustaa. Eikä mustikkaa, eikä kirsikkaa.

Ei se ole niin nökönnuukaa. Tarkoittaa, ettei ole ihan justiinsa justiinsa, vaikka aika tarkkaa onkin. Esimerkiksi, jos on tehnyt siskon puolesta tämän pyytämiä ostoksia 102 eurolla, niin riittää kun sisko antaa ostoksista satasen. Tai, jos ruokaan tarvitaan kilo perunoita eikä ole kuin 900 grammaa – sillä pärjää.

Mies vinkkasi tämän rennohkolla otteella tehdyn marjapiirakan, oikeastaan italialaistyyppisen crostatan, videoreseptin, jonka mitat ovat meille hieman vieraammissa kupeissa (cups). Kuppi on jotakuinkin 2,4 desilitraa, mutta ainakin minun tulee helposti pyöristettyä 2,5:een. On toki ohjeita, erityisesti leivontaohjeita, joita on syytä noudattaa gramman tarkkuudella, mutta tämä ei kuulu niihin.

Saku Tuomisen, Tuukka Kosken ja Kimmo Kivilahden mainiossa teoksessa Basta! Italialaisen ruokakulttuurin abc kerrotaan, että vaikka semifreddoja ja tiramisuja kuvitellaan usein italialaisen keittiön klassikoiksi, niin sittenkin yleisimpiin jälkiruokiin kuuluu crostata. Yleensä vieläpä crostata del giorno, päivän torttu, kulloinkin saatavilla olevin hedelmin tai marjoin, pelkkä hillokin riittää täytteeksi.

Kookosrasvaa ja voita. Tukkii verisuonet, mutta maistuu hyvälle.

Turvallisuushakuisemmat voivat katsoa videon (Laura Vitale: Mixed Berry Crostata) ohjeineen, mutta jos ei ole niin nökönnuukaa, niin tekemilläni konvertoinneilla ja pikkupyöristyksillä saa aikaan erinomaisen rapean ja mehevän marjapiirakan. Marjoja – tai vaikka hedelmiä – voi laittaa täytteeksi mielensä mukaan.

Taikinan sekoittaja tai taikinasurvin on hyvä apu leipurille.

Sen verran tarkkaa kumminkin on, että mikäli mielii saada rapeapintaisen ja hieman lehtevän piiraan aikaiseksi, niin kasvisrasvaa (vegetable shortening) on syytä käyttää. Lähimmäksi arvioin meidän markettivalikoimistamme kookosrasvan, ja se toimiikin tässä mainiosti. Syynsä on myös siihen, miksi taikinan pitää antaa levätä viileässä ennen kaulintaa. Ansaittu lepo tekee taikinan kaulimisesta huomattavasti helpompaa.

Älä vaivaa minua.

Ei niin nökönnuuka marjapiirakka
aka Mixed Berry Crostata

Pohja
noin 3,5 dl vehnäjauhoja
40–50 g kookosrasvaa, kylmää

100–120 g voita, kylmää

2 rkl sokeria

½ tl suolaa
3 rkl jääkylmää vettä


Täyte

6–7 dl marjoja tai hedelmän paloja (tällä kerralla käytin mustikoita, mansikoita ja kirsikoita)
2 rkl sokeria
1 rkl vehnä- tai perunajauhoja
(1 rkl appelsiinimehua, pari raapaisua applesiininkuorta)

Voiteluun 
1 muna, johon on sekoitettu 1 rkl vettä. Ja ripotteluun ruokosokeria.

Ei niin nökönnuuka kaulinta.

Paloittele voi ja kasvisrasva pieniksi kuutioiksi ja siirrä ne hetkeksi jääkaappiin tai pakastimeen. Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola keskenään. Lisää kylmä voi ja kasvisrasva kuiva-aineiden joukkoon. Taikinansekoitin tai -survin on paras työkalu tähän, sillä sormien lämpö lämmittää liikaa rasvoja. Kun taikina on murumaista, lisää vesi. Sekoita juuri ja juuri sen verran, että taikina on ”kasassa”. Kaada taikina työpöydälle ja vaivaa vain sen verran, että saat muotoiltua sen pyöreähköksi, matalaksi kiekoksi. Kääri taikina muovikelmuun ja anna levätä jääkaapissa vähintään tunti.

Lämmitä uuni tällä välin 190–200 asteeseen. Pilko marjat ja hedelmät mikäli tarvis. Sekoita niiden joukkoon sokeri ja jauhot ja halutessasi lisää appelsiinimehu ja -kuori.

Voitele reuna ja nostele varoen marjojen päälle.

Jauhota leipomisalusta hyvin. Kauli taikina isohkoksi, pyöreäksi lätyksi. Kaada marjat keoksi piiraspohjan keskelle ja levitä niin, että reunasta jää 2–3 cm:n alue reunaksi.
 Voitele reuna kananmuna–vesiseoksella, ja nostele reuna marjojen päälle. Voitele päällisreuna ja ripottele sille ruokosokeria.

Valmis uuniin.

Paista 40–45 minuuttia, kunnes piirakka on kauniin ruskea. Anna valmiin marjapiirakan jäähtyä 45 minuuttia ennen kuin siirrät sen tarjoilulautaselle, muuten voit joutua tarjoilemaan sen nk. pappilan hätävarana. Vaniljajäätelö, -kastike tai vaikkapa mascarponevaahto sopii seuralaiseksi.

Uunista valmis.

Maku on paras vastaleivottuna. Tortusta riittää muutamalle hyvä pala. Ahneuksissamme taisimme kumminkin puolison kanssa vetää koko piirakan yhden illan aikana, tv-ohjelmatallenteita katsellessamme.

Päivän jälkkäri. Il dolce del giorno.

Niin ilahdutti piiraan lehtevyys ja rapeus sekä maku, että tästä taitaa kehkeytyä yksi suosikkiresepteistä.

Riitta

Vetelää sinappia ihan itse tehden

Suomalaisten aikuistumisriittejä on ainakin kolme. Salmiakin syönnin ja kahvin juonnin aloittaminen sekä sinapin ottaminen ketsupin rinnalle moninaisten ruokien särpimeksi.

En ole koskaan tehnyt itse sinappia. Maillen sileä dijon ja amerikkalaiset ”yellow mustard”- tai deli-tyyppiset sinapit ovat kelvanneet vallan mainiosti. Periaatteessa – kaiketi maailmankatsomuksellisista syistä – vastustan erilaisia maustettuja sinappeja. Jo pelkkä ajatus konjakkisinapista saa pännimään, vähän niin kuin maustetut kivennäisvedet.

Ryynäriä ja itse tehtyä vellisinappia.

Makustelijoiden kesäretki kohdistui tänä vuonna Pariisiin. Maillen Pariisin lippulaivakaupassa näkyi, että Maille on mennyt väreistä sekaisin. Ostoksia en onnistunut tekemään, koska piskuinen lippulaivakauppa oli umpitäynnä turisteja. Osa sadetta paossa, osa sinappihuurujen houkuttelemana.

Maillen kauppa tarjosi näitäkin värikkäämpiä sinappeja.

Fauchonin putiikkissa oli väljempää ja sieltä tarttui mukaan muutamien muiden ruokaostosten rinnalle ranskalaisten sinappien lajitelma. Vielä en ole niitä maistanut, mutta sinappiostos innosti kokeilemaan sinapin tekemistä itse.

Monenlaista sinappia Fauchonista.

Dijon-tyyppisen sinapin resepti löytyi Seriouseats.comista. Karkean Dijon-tyyppisen sinapin reseptin on tehnyt Joshua Bousel.

Karkea sinappi (n. 5 dl)
60 ml keltaisia sinapinsiemeniä
60 ml ruskeita sinapinsiemeniä
120 ml kuivaa valkoviiniä
120 ml valkoviinietiikkaa
2,5 ml (1/2 tl) suolaa – käytin Maldonia, koska kosheria ei Suomesta löydy
(5 ml ruskeaa sokeria)

Sinapin ainekset. Vain suola puuttuu.

Liota sinapinsiemeniä kaksi päivää nesteissä (viini, etikka). Kahden päivän päästä kaada ainekset tehosekoittimeen. Lisää suola – ja jos haluat taittaa ärhäkkyyttä, lisää myös sokeria. Hurauttele tehosekoittimella mieleiseksi tahnaksi. Mitä vähemmän päryytät tehosekoitinta, sitä karkeampaa sinapista tulee.

Sinappi tehokkaassa sekoittimessa.

Kaada sinappi tehosekoittimesta hyvin puhdistettuun purkkiin. Noin 5 dl vetoisuus riittää. Säilytä sinappia vielä kaksi päivää avaamatta. Joshua Bouselin mukaan sinapin maun tasaantuminen vaatii parin päivän säilytyksen, ennen kuin se on täysin nautittavassa kunnossa.

Millaista tuli? Sinapin konsistenssi oli vetelä. Maku oli varsin pistävä, koska en käyttänyt sokeria, mutta rasvaisen ryynimakkaran kanssa ryynisinappi maistui ihan hyvälle. Rakenteen vetisyys häiritsi. Video näyttää hyvin, millaista velliä sinappi oli.



Muutaman sekunnin päästä videon kuvaamisesta neste irtosi selkeästi sinappimassasta. Nestettä oli selvästi liikaa. Sinapinsiemeneni eivät ehkä olleet yhtä hyviä absorboimaan nestettä kuin alkuperäisessä reseptissä käytetyt? Tympäisi.

Neste lähtee lipettiin.

Jos vaivautuisin kehittelemään Bouselin sinappireseptiä eteenpäin, niin tarkkailisin nesteen määrää jo sinapinsiementen liotusvaiheessa. Lisäisin siemenet tehosekoittimeen ja tehosekoittelun aikana lisäisin vähitellen liotusnestettä tarvittavan määrän.

Nesteen irtoamista ja sinapin vetelyyttä voisi estää myös jollain luonnonmukaisella sakeuttamisaineella, joka ei tarvitse lämmitystä. Vaikkapa guargumilla. Mutta ei jumituta yhteen reseptiin, etsitään ensi kerraksi parempi.

Tero

Raparperipiirakka Hans Välimäen tapaan

Vanilja.

Meillä eletään edelleen raparperisesonkia. Äidin kasvimaan lisäksi myös siskon uuden kodin pihamaalla rehottaa raparperia enemmän kuin ehtivät käyttää. Sehän sopii, meille saa kernaasti antaa raparperinvarsia.



Taikinan pyöräyttää helposti omin kätösin. Toki apuvempeleitäkin voi käyttää.

Pari viikkoa sitten blogaamaani raparperipaistosta on tullut tehty uudemmankin kerran. Myös kaveripiirissä paistos on herättänyt innostusta. Niin hyvää kuin paistos onkin, niin on kiva kokeilla myös muita uusia reseptejä.



Rähmäkäpälä ei saanut siirrettyä kaulittua taikinaa siististi vuokaan. Meni palojen paineluksi.

Michelin-kokki Hans Välimäki on viime vuosina julkaissut useita ruokakirjoja, mm. Mummola, P.S., Välimäki. Suuri osa ohjeista on helposti kotona toteutettavia, eivätkä ne vaadi ammattikeittiön välineitä tai tiloja. Ehkä eniten Välimäen monissa ohjeissa ilahduttaa yksinkertaisuus. Tarvittavat ainekset ovat useimmiten helposti saatavilla, vaikka lähikaupasta. Huippukokki ei myöskään – ainakaan ruokakirjoissaan – harjoita terveysfasismia, vaan käyttää voita, kermaa, sokeria ja suolaa. Hyvää tulee, kun mennään maku edellä.



Vaniljapisaroita kerma-maitomeressä.

Tämän raparperipiirakan resepti löytyi Välimäen Välimäki-teoksesta. Se on selvästi suuritöisempi kuin raparperipaistos, mutta muutoin helppo leivonnainen.



Raparperipiirakka á la Välimäki



Marinoidut raparperit.

Pohja

100 g voita

200 g sokeria
300 g vehnäjauhoja
1 muna (laitoin 2, kun muuten jäi taikina niin muruseksi, etten olisi saanut kaulittua)
¼ tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Vaivaa taikina hyvin ja anna levätä tunnin verran jääkaapissa. Kauli taikina ohueksi levyksi, painele korkeareunaiseen piirakkavuokaan ja pistele haarukalla. Jos taikinaa jää yli, älä heitä sitä pois, sen voi käyttää koristemurusteluun täytteen päälle.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 10–12 minuuttia, kunnes pohja on saanut hieman väriä.



Täyte 1
500 g kuorittua ja pilkottua raparperia
1 dl hienoasokeria
1 rkl kanelia

Sekoita ainekset keskenään ja anna marinoitua tunnin ajan. 


Täyte 2

2 kananmunaa

4 rkl hienoasokeria
0,5 dl kermaa
0,5 dl maitoa
1 vaniljatanko

4 rkl vehnäjauhoja

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kiehauta kerma, maito ja vaniljatanko. (Minä myös halkaisin tangon ja riivin siemenet mukaan nesteeseen.) Lisää hieman jäähtynyt seos muna-sokerivaahdon joukkoon ja nostele massa varovasti sekaisin. Sekoita varovaisesti joukkoon myös vehnäjauhot.



Kakkostäyte piirakan päälle ja uunin lämpöön.

Siivilöi täytteestä 1 ylimääräinen liemi pois ja levitä raparperitäyte esipaistetulle piirakkapohjalle. Kaada päälle muna–sokerimassa. Mikäli pohjataikinaa jäi yli, lisää siihen tomusokeria ja vehnäjauhoja tasasuhteessa (50/50) ja nypi muruiksi piirakan päälle.



Paista piirakkaa uuni keskiosassa 180 asteessa noin 20–30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt.



Raparperipiirakka. Joka kesän must have -listalla.

Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa. Välimäki ehdottaa lisäksi vielä tuoreita mansikoita, jos sellaisia on, ja ne varmasti sopisivat oikein hyvin.

En tohdi verrata omia taitojani Michelin-kaveriin, mutta erinomaisen hyvää sain minäkin aikaiseksi. Miehelle raparperipiirakka maistui niin reippaasti, että sanoi, ettei muuta syötävää enää tänään tarvitsekaan.



Riitta

Rhubarb-ba-lu-la, äidin kasvimaalta raparperipaistos

Loppukeväästä, alkukesästä, kun ensimmäiset raparperit kypsyvät kotipihoilla, alkaa päässäni soida tuttu lastenlaulu tai loru Raparperin alla, jonka ensimmäinen säkeistö menee jotakuinkin näin:

1970-luvulla jolloin mummi teki raparperikiisseliä
ja -piirakkaa. Minä lauloin raparperilaulua siskon kanssa.

Äidin kasvimaalla /
raparperin alla /
sammakolla koti oli kultainen.
 /
Vilpas lehtikatto /
alla multamatto /
hirsiseinä vihreä ja punainen.

Pahoittelut, jos joku nyt saa tästä korvamadon soimaan päähänsä seuraaviksi päiviksi. Sen voi koettaa vaihtaa Leevi and the Leavingsin Raparperitaivaaseen: Rapaperitaivas, missä se lie?

Saman tien kuin Pavlovin koiralla, alkaa mieleni himoita raparperiherkkuja: piirakkaa, paistosta, kiisseliä, mehua. Mitä vain, kunhan saa sokerilla kesytetyn, mutta vielä kumminkin pirteän kirpeän raparperin maun suuhunsa. Raparperi on yksi niistä kevät–kesän sesonkituotteista, joita ilman ei vuodenaika täydellisty.

Juuri raparperisesongin alkuun sopivasti sain äidiltäni kelpo nipun hänen kotipihansa ensimmäisiä raparpereja. Uusin Glorian ruoka & viini -lehti (4/2012) oli myös tullut. Siitä löytyi helpoista helpoin rapaperipaistoksen ohje, joka on muuten ollut näemmä kokeilussa myös monissa muissa ruokablogeissa (mm. Liemessä, Headisu, Kädenvääntöä). Kokit ja Potit -blogissa ohjeesta oli sovellettu ruisjauhoinen raparperikukko.

Pääskysestä ei päivääkään - eikä raparperista. Kesä.

Glorian R&V:n ohjeen suosio ei ihmetytä, ohje on jotakuinkin ääliöhelppo ja raaka-aineet yksinkertaisia. Lopputuloskin on suussa sulava!

Helppoa kuin heinänteko. Raparperit ja sokeri vuokaan.

Kohtuullisuus ei Makustelijoiden kahden hengen taloudessa juuri pääse yllättämään, mutta tällä kerralla tuli puolitettua 6–8 henkilölle tarkoitettu ohje. Lisäksi sovelsin sen verran, että lisäsin taikinaan hitusen suolaa ja raparperien päälle kanelia. Suolaa ripsautin sen vuoksi, että viime aikoina olen kovin mieltynyt tasapainottamaan ja taittamaan ylenmääräistä makeutta ihan pienellä suolamäärällä. Olisi muuten varmaan vaniljatankokin kannattanut kaapia sekaan, jos olisi tekemisen hötäkässä tullut mieleen.

Ei tarvitse kaulia. Sen kuin taputtelee käsien välissä paloja rapaperien päälle.

Raparperipaistos
3–4:lle
(suluissa koko annos 6–8:lle)

raparperiseos
250 g (500 g) raparperia
0,75 dl (1,5 dl) fariinisokeria

taikina
100 g (200 g) voita
1,5–2 dl (3–4 dl) vehnäjauhoja
0,5 dl (1 dl) kidesokeria
0,75 dl (1,5 dl) fariinisokeria
oman maun mukaan: ripaus suolaa, kanelia, vaniljatangon siemenet

Uunivuoka, leivinpaperia. Jos teet koko annoksen, niin ota käyttöön halkaisijaltaan voin 24 cm:n vuoka, jonka vuoraat leivinpaperilla. Pienemmälle annokselle riittää tietysti pienempi vuoka.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Huuhtaise raparperit, tarvittaessa kuori ja paloittele noin 1–1,5 cm kokoisiksi paloiksi. Sekoita palat fariinisokerin (ja vaniljan) kanssa ja laita seos leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Paista noin 15 minuuttia tai kunnes raparperit ovat hieman pehmenneitä.

Anna paistoksen levätä pieni hetki ennen syömistä.

Nypi voi, jauhot, sokeri ja suola kulhossa sekaisin. Taikinasta tulee hieman löysä, mutta se ei haittaa. Nosta raparperit uunista ja ripottele ensin päälle kanelia, jos haluat. Levitä sitten taikinaseos rapaperien päälle ja laita vuoka takaisin uuniin. Jatka paistamista noin 30 minuuttia, kunnes paistos on kypsä ja kauniin ruskea.

Tarjoa lämpimänä jäätelön, vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kera.

Raparperitaivas, tässä se on.

Niin ahneita olimme paistokselle, että puolikas annos upposi meille kahdelle yhdeltä istumalta. Seurana oli vaniljajäätelöä. Raparperipaistos on, kuten Glorian R&V:ssakin todettiin, kesäistä turvaruokaa. Kirpeydestään huolimatta sillä on ystävällinen luonne.

Riitta