Viimeaikoina on jostain syystä tullut syödyksi taajaan hodareita. Kaipasin niihin jo pientä vaihtelua, joten kokeilin tällä kertaa chili dogeja.
Chili dog on hodarin ruokaisampi versio: nakin lisäksi sämpylän sisällä tarjotaan jauhelihasta tehtyä ja pavutonta chili con carnea. Perinteisten lisukkeiden (ketsuppi ja sinappi) lisäksi chili dog tavallisesti päällystetään raastetulla cheddar-juustolla. Yhdysvalloissa lisukkeissa on alueellisia eroja.
Tein chilikastikkeen jotakuinkin samalla reseptillä kuin tekisin chili con carnen jauhelihasta, mutta siis ilman papuja. Minulla ei ole juuri ollut tapana käyttää valmista chilimausteseosta, mutta sillä voi mainiosti korvata tämän reseptin juustokuminan, korianterin, oreganon sekä osan chilistä ja paprikasta. Valmiissa chilimausteseoksissa on myös suolaa, joten jos sellaista käyttää, kannattaa suolan määrä maistella tarkkaan.
Chilikastike chili dogille öljyä paistamiseen 400 g nauta-sikajauhelihaa 1 rkl sipulijauhetta 1 tl valkosipulijauhetta 1 rkl jauhettua juustokuminaa (jeera) 1 rkl jauhettuja korianterinsiemeniä 1 rkl paprikajauhetta 1 rkl kuivattua oreganoa 1 rkl hunajaa 1 rkl chiliä (maun mukaan Sriracha-kastiketta tai voimakasta chili-töhnää tai chiliä, you know) 1 prk säilyketomaatteja sauvasekoittimella tai muulla vempaimella tasaiseksi massaksi muussattuna suolaa mustapippuria sokeria – mikäli makeutta tarvitaan kastikkeen viimeistelyssä - Meillä kastiketta riitti kahteenkymmeneen pikkuhodariin (katso video) ja kastiketta jäi jäljellekin pari desiä.
Paista öljyssä jauhelihasta raaka väri pois. Lisää sipulijauhe, valkosipulijauhe, jauhettu juustokumina, jauhetut korianterinsiemenet, paprikajauhe, kuivattu oregano ja paista hetki. Lisää hunaja ja chili. Sekoita jauhelihan joukkoon soseutetut sälilyketomaatit. Lisää suola ja muutama pyöräys myllystä mustapippuria. Keitä kastiketta ilman kantta niin kauan (puolisen tuntia), että mausteet kypsyvät ja kastike sakenee sopivaksi hodarisämpylän väliin. Kastikkeen voi halutessaan keittää hyvinkin kuivaksi. Suola, sokeri, pippuri on syytä tarkistaa loppuvaiheessa kun kastike on keittynyt kasaan.
Jo vain maistui hyvältä! Vieraisilla olleet penskatkin tykkäsivät – kaiken varalta säädin soosin tulisuutta hieman alaspäin. Eikä ihme: kukapa ei nakeista ja hyvästä jauhelihakastikkeesta pitäisi!
Chili con carne on niitä ruokia, joista tuntuu urpolta esitellä reseptiä. Sitä kun tulee tehtyä yleensä ilman ohjeita. Sipulia, lihaa, papuja (tavallisesti purkista), tomaattimurskaa, chiliä, jeeraa ja muita mausteita kattilaan ja muutaman hetken päästä maittava ruoka on valmista. Jos oikein tulee hifisteltyä, ei käytetä purkkipapuja, vaan liotellaan papuja yön yli ja keitellään soosia tuntitolkulla.
Tärkeintä chilissä on chilin lisäksi on laittaa soppaan riittävästi jeeraa (juustokumina, roomankumina), ei ripausta, ei teelusikallista, vaan vähintään ruokalusikallinen. Ja ei missään tapauksessa kuminaa! Vieläkin näkee englannin kielestä käännettyjä meksikolaisen tai intialaisen ruuan reseptejä, joissa englannin cumin on käännetty kuminaksi. Cumin on jeeraa (juustokumina, roomankumina yms.) ja caraway on meikäläinen kumina. Itse käytän intialaisperäistä jeera-nimeä, kun olen siihen tottunut ja roomankumina, puhumattakaan juustokuminasta tuntuu vieraalta.
Chili, papumössö, tuli tutuksi lapsena lännenelokuvista ja mahdollisesti myös Tex Willeristä ja AkuAnkasta, niistähän meikäläisen maailmankuva ja vieraiden kansojen tuntemus on valitettavan suurelta osin peräisin. Leiritulella soosissa tarjoillut pavut olivat yksi keskeisimmistä amerikkamielikuvista. Leiritulien papuruoka taisi kuitenkin olla chili sin carne, siis chiliä ilman lihaa. Retkimuonana purkkipavut tomaattikastikkeessa olivat varmasti paikallaan.
Mel Brooksin elokuva Villiä hurjempi länsi (Blazing Saddles, 1974) kuvannee aika realistisesti ulkoilmaelämän ja papujen yhdistelmän tuomista vivahteista seuraelämään. Jotenkin hauskalta tuntui muutama vuosi sitten katsella tätä kohtausta Cannesin elokuvafestivaaleilla uimarannalla järjestetyssä ulkoilmanäytöksessä. Korkea kohtasi matalan: Mel Brooksin ollen korkea ja Cannesin festivaalien matala…
Tässä perussyy chili-blogaukseen: ruokablogeissa on aivan liian vähän pieruhuumoria.
Jotain erityisen kiinnostavaa chili con carnessa on ollut, koska löysin vanhasta 80-luvun kotitalouden keittokirjastanikin käsin kirjoitetun ohjeen. – Ja pirulauta, siinäkin lukee ”ripaus kuminaa”!
Chili con carne 300 g nautajauhelihaa 300 g naudan ulkopaistia 200 g mustasilmäpapuja n. 150 g sipulia (puna- & salottisipulia) 1,5 rkl jeeran siemeniä (juustokumina, roomankumina. Joko tuli selväksi?) 1 tl korianterin siemeniä ½ tl kokonaisia mustapippureita 1 rkl oreganoa 1 laakerinlehti 1 kuivattu chili 1 rkl savustettua paprikajauhetta muutama valkosipulinkynsi 500 g tomaattimurskaa 5 dl vettä tai lihalientä (tomaattipyreetä)
Pilko sipuli ja valkosipuli mieleisiksi paloiksi, samoin liha. Jauha kokonaiset mausteet, pois lukien laakerinlehti. Freesaa sipuleita runsaahkossa öljymäärässä kaikkien mausteiden kanssa viitisen minuuttia.
Lisää liha sipuleiden sekaan. Paistele. Kun liha ei ole enää raa’an näköistä, lisää valkosipulit. Kun valkosipuli alkaa tuoksua, lisää nesteet ja laakerinlehti. Laitoin kattilaan lihalientä, kun sitä sattui olemaan aladobin tekemisen jäljiltä (mistä myöhemmin).
Keitä kolmisen tuntia hiljaisella lämmöllä. Tarkkaile välillä nesteen määrää. Lisää pavut chilin kypsentämisen loppuvaiheessa käyttämiesi papujen suositellun keittoajan puitteissa.
Kun pavut ovat kypsiä, lisää suola. Pavuilla on sellainen pirullinen tapa, että ne jäävät helposti koviksi, jos niitä keitetään suolan kanssa. Jos käytät purkkipapuja, nekin on syytä lisätä vasta lopuksi, etteivät ihan puuroksi keity. Chiliä voi lisätä loppuvaiheessa, jos tuntuu, ettei potkua ole riittävästi.
Käytin mustasilmäpapuja, koska ne ovat penteleen hyviä. Mustasilmäpapujen kypsymisajaksi ilmoitetaan tavallisest tunti, eikä niitä välttämättä tarvitse liottaa.
Tein chilin painekattilassa. Keitin vajaan tunnin ja tuloksena oli erinomainen chili. Yllättäen, kun avasin painekattilan kannen, lopputulos muistutti rakenteeltaan enemmän keittoa kuin soosia. Koska tämä oli vasta toinen kerta, kun käytin painekattilaa, en tullut ajatelleeksi, että painekattilasta nesteen haihtuminen on kovin vähäistä, eivätkä mustasilmäpavutkaan tolkuttomasti nestettä ime.
Keittelin chiliä vielä puolisen tuntia ilman kantta ja lisäsin vajaat parisataa grammaa tomaattipyreetä – ja jo vain alkoi tuttu maukas puuromaisuuskin löytyä. Tomaattipyree taittoi myös mukavasti chilin tulisuuden lempeäksi poltteeksi.
