torstai 21. lokakuuta 2010

Sugar for my Honey

Miehellä on syntymäpäivä. Tavallisesti olen hemmotellut ukko-kultaa ostamalla leivoksia joko Hakaniemen kauppahallista tai jostain hyväksi havaitusta konditoriasta, joita Helsingistä ilahduttavasti löytyy. Esimerkiksi Ekbergillä on monia hyviä vaihtoehtoja. Tällä kerralla olen kuitenkin päättänyt olla itse ehtoisa emäntä. Lisähaastetta tulee siitä, että kakkuohje on sellainen, jollaista en ole aikaisemmin kokeillut. Yllätysmomentteja siis myös minulle.

Plan B. Perunaleivos (vas.) ja suklaatryffelileivos.
Ukon vorschmack-anjovistykkikokemuksista viisastuneena olen tehnyt valmistelut huolellisesti. Sen lisäksi, että olen hankkinut kaikki tekotarpeet jo etukäteen, minulla on myös plan B. Mikäli Ellen Svinhufvudin ohjeista löydetty makea perunatorttu menee vituralleen, niin pelastan tilanteen Leipätorilta hankituilla Kakkukeisarin leivoksilla. Mikäli kakku onnistuu, niin leivosherkut voi jättää viikonloppuun. Ei voi kuin voittaa. Tässä nyt omasta nokkeluudestansa sen verran ilahtuu, että on kuulkaa ”high fiven” paikka. Läps, ja sitten leipomaan!

Valurauta vörkkii myös tortun paistamisessa.
Ellenin perunatorttu

100 g hyvää voita
150 g sokeria
3 munaa
150 keitettyä, kylmää, raastettua perunaa
150 g manteleita
(Tarvitset myös korppujauhoja ja nokareen voita valurautapannun jauhottamiseen. Huom. RK.)


Ellenin ohjeet: Voi pestään ja sitä hierotaan sokerin ja munankeltuaisten kanssa ½ tuntia. Perunat ja kuoritut, jauhetut mantelit sekä kovaksi vatkatut valkuaiset lisätään. Massa kaadetaan hyvin voideltuun ja korppujauhotettuun valurautapannuun ja sitä paistetaan kohtalaisessa uuninlämmössä sunnilleen 40 minuuttia.

Torttu otetaan uunista ja se saa seistä n. 10 minuuttia ennen kuin se kumotaan pannusta. Kun torttu on jäähtynyt, se kuorrutetaan ja tarjoillaan vaniljakastikkeen kera.


Näin minä tein

1. Keitin muutaman kotikonnuilta saadun hyvän perunan. Jos jollakulla on sellaisia edellispäivän aterialta jääneitä pottuja, niin hyvin käyvät. Meillä ei tähteitä yleensä jää. Laitoin keitetyt potut parvekkeelle nopeuttaakseni jäähtymistä.

2. Laitoin voin, keltuaiset ja sokerin yleiskoneeseen noin puoleksi tunniksi vatkautumaan. Näpsäkkä laite on se ja kotileipojan oiva apu. Tavallisella vatkaimella hoidin kuitenkin munanvalkuaisten vaahdottamisen.

3. Käytin mantelijauhetta, enkä ryhtynyt kalttaamaan ja jauhamaan kokonaisia manteleita. Voi tietenkin olla, että niin saisi paremman tuloksen. Mene tiedä. Mantelijauheen sekaan lisäsin myös yhden ruokalusikallisen vehnäjauhoa sideaineeksi. En tiedä, onko siitä lopputuloksen kannalta erityistä hyötyä, mutta ei varmasti haittaakaan.

4. Kun valurautapannun voitelee ja korppujauhottaa hyvin, niin torttu ei jää kiinni. Paistoin torttua 200 °C:ssa 38 minuuttia.

5. Ellen S. ei valitettavasti kerro, millainen kuorrutus kakulle oli tapana tehdä. Ehkäpä kuorrutuksena käytettiin, mitä milloinkin oli tarjolla, hilloa, ehkä joskus tehtiin jonkinlainen kreemi. Minä hunnutin kakun hennosti äidin tekemällä aavistuksen kanelisella omenahillolla.

6. Ellen ehdottaa tarjoilua vaniljakastikkeen kera. Meillä on vaniljakastiketta ollut vähän ajan kuluessa avecina jo useamman kerran, mutta on myös nyt. Laitoin tarjolle valmista Valion vaniljakastiketta ja vaihtoehdoksi tein pikakinuskikastikkeen, jonka ohje lopuksi.

Kullalle pullaa: perunatorttu kinuskikastikkeella.
Millainen oli lopputulos? Perunatorttu on mukavan kostea, mutta ei kovin makea huolimatta siitä, että sokerimäärä on kohtuullisen runsas. Mantelit maistuvat, perunat eivät, mikä onkin hyvä asia, sillä perunan tarkoituksena on mitä ilmeisimmin tuoda kosteutta ja pitää rakenne hyvänä.

Aveceista vei kinuskikastike selvän voiton. Se muodosti perunatortun kanssa hempeän ja sopivan makean kokonaisuuden.

Pikakinuski

2 dl kermaa, 1,5 (–2 dl) fariinisokeria ja nokare voita

Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan. Keitä 10 minuuttia. Kastikkeen voi antaa pulputtaa ihan rauhassa, ei tartu pohjaan. Voit sekoittaa pari kertaa keittämisen aikana, jos haluat. Kun kastike on valmis, lisää nokare voita antamaan kiiltoa. Tämä kinuskikastike on paitsi nopea ja vaivaton tehdä, myös maultaan hyvä.

Pikakinuskin ohje on peräisin 1980-luvulta jostakin Yhteishyvä-lehdestä tai vastaavasta. Sillä on perheessämme menestyksekkäästi kuorrutettu kymmenet täytekakut. Olen tavannut käyttää fariinisokeria lähemmäs kaksi desilitraa silloin, kun tarkoituksena on saada aikaan kuorrute kakulle. Jos aikoo käyttää kastikkeena esim. jäätelön kanssa, niin max. 1,5 desiä sokeria riittää vallan mainiosti.

Riitta

4 kommenttia:

  1. No hyvä ettei mennyt vituralleen :) Kyllä rouvalta kirjoittaminen sujuu, oikein kuulen äänen lukiessani!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kaunis :) Blogin pitäminen on osoittautunut oikein hauskaksi puuhaksi.

    VastaaPoista
  3. Nam nam! Onnittelut Ukolle ja toivotttavasti kakku maistuu. Maistuis varmaan mullekin ;)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä maistui. Etenkin kinuskilla. Ja todellakin: ei maistunut perunalta ollenkaan.
    T.K.

    VastaaPoista