lauantai 9. lokakuuta 2010

Nainen ja artisokka – kasvissyöjänä rapujuhlassa

Rapujuhla on illanvieton muoto, jossa olen ollut osallisena vain pari kolme kertaa. Ystävien kesken on tavattu yleensä kokoontua nauttimaan muunlaisia antimia.

Rapujuhlien raideri on hyvin simppeli: rapuja, paahtoleipää ja viinaa. Yleisimmin lienee tarjolla runsain määrin myös muita juomia, kuten kivennäisvettä, viinejä, olutta, etc. Kaikessa yksinkertaisuudessaan konsepti loistava, se on järjestäjälle vaivaton ja kauppalista on lyhyt.

Espanjalaisia saksiniekkoja Stokkan pakastealtaasta.
Kasvissyöjälle rapujuhliin osallistuminen voi kuitenkin olla joskus turhauttavaa. Viinaa ja paahtoleipää saa kyllä, joskus on lautaselle on ilmestynyt jopa pieni salaatti ja kerran jopa kevätkääryleitä vatsaa täyttämään. Puuttumaan jää kuitenkin kokemus ruuan kanssa räpeltämisestä, mikä rapujen syönnissä on koko jutun ydin. Niin mukavaa kuin rapujuhlissa muutoin onkin ollut, niin tunnustan olleeni hieman kateellinen siitä, että itse jään paitsi kaikesta ruualla leikkimisestä ja ilosta, jota erilaisten herkkupalojen löytäminen ravun kovien kuorien sisältä näyttää kanssajuhlijoille kovasti tuottavan.

Päätimme työpaikalla pitää rapujuhlan, johon kutsuimme kaikki työyhteisön jäsenet. Omakustannushinta oli kohtuulliset 10 euroa henkilöltä. Menun kasvispuolen ideoi Mrs K, jonka kekseliäisyyttä kestitsemisessä en muuten lakkaa koskaan ihailemasta. Se nainen tietää aina mitä tehdä.

Työyhteisön kulinaarinen R&A (Rapua & Artisokkaa) oli makumenestys. Ravut olivat pakasteesta, mutta kuuleman mukaan mainioita ja niitä oli vähintäänkin riittävästi. Kukin kasvissyöjä sai kauniin ranskalaisen latva-artisokan.

Juhlava mutta helppo.
Oli muuten herkkua, artisokan ”suomuja” sai räpeltää irti sormin ja dippailla vuorotellen balsamiviinietikkaan ja voisulaan. Nyt sai nautiskella muiden kanssa ihan samassa tahdissa ja ottaa hieman naukkua. Liioittelematta: latva-artisokka on mitä oivallisin vaihtoehto rapujuhlien kasvissyöjille. Se ei juuri vaadi esivalmisteluja, ainoastaan riittävän keittoajan ja voin sulatuksen.

Riitta

2 kommenttia:

  1. Se on! Latva-artisokka on namia ja tarjoaa todella samankaltaista puuhastelua kuin rapujen syöminen. Esteettiset arvot ovat myös kohdallaan, on hyvännäköinen tarjoiltava. - R.K.

    VastaaPoista