lauantai 1. maaliskuuta 2014

Ou mama que Patrona

Annankadun Patronassa riittää hulinaa, sinne on edelleen käytännössä mahdotonta päästä sisään ilman pöytävarausta. Ja sekin kannattaa tehdä todella ajoissa, ainakin mikäli mielii viikonloppuna nauttia meksikolaisen keittiön antimista.

Guacamole & pico de gallo.
Patronassa on tullut käytyä vain muutaman kerran, mutta ihka ensimmäinen kerta tarjoilujen äärellä on tainnut olla kaikista hykerryttävin. Tuolloin olimme saaneet ystävämme UotiSahan pariskunnan Helsinkiin vierailulle. Margaritat parhaita ehkä ikinä ja maistelumenu (tasting menu) sellainen kulinaarinen ilotulitus. Kaupanpäälle iloinen ja välitön palvelu.

Nopal gratinado.
Samalla kokoonpanolla olimme Patronassa nyt perjantaina. Reilua paria viikkoa aiemmin tehty pöytävaraus varmisti pöydän klo 17.00, mutta edes näin hyvissä ajoin ei saanut pöytää enää myöhemmäksi iltaa.



Valmiina tilaamaan, maistelumenu jokaiselle pitkän kaavan mukaan ja aloitetaan alkudrinkeillä. Margaritat ja talon oma Patrona-drinkki ilahduttivat raikkaudellaan ja kirpeydellään. Juuri näin viritetään asiakas oikeaan tunnelmaan.

Ruoka oli jälleen erittäin hyvää, osin jopa erinomaista. Muun muassa talon omat nachot ja guacamole suorastaan superhyviä samoin kuin niiden kera pöytään tullut retiiseillä rapeutettu tomaattisalsa. Seurueen lihansyöjät hyrisivät onnesta maukkaaseen lihaliemeen dipattavista lihatacoista. Katkarapu-kala- ja ananas-cevichet olivat mehukkaita. Kaktus oli jännää ja hyvää. Flan-muunnelma kakkumaisena pekaanipähkinä-flanina suloisen makea.

Pieni mutta selvä miinus tulee kasvissyöjiltä. Pitkän kaavan maistelumenussa oli toistoa, sienillä ja manchegolla täytettyja rullia ja kolme chilin kastiketta tuli nenän eteen kaksi kertaa. Lisäksi sama sienitäyte oli empanada-tyyppisessa piirasessa. Se on liikaa toistoa samalle aterialle, vaikka maut sinänsä olivat hyviä. Tästä huolimatta kokonaisuus oli niin ilahduttava, että mielellään ateriansa ja juomansa maksoi.

Riitta ja Tero

5 kommenttia:

  1. Teillä on vaan ihan tosi kaunis kuva pääkuvana mun suosikkikasviksesta, latva-artisokasta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Latva-artisokasta tykätään kyllä meilläkin. Kyseisen kuvan otimme Wienissä, Naschmarkt-torilta. Aivan ihana paikka, monenlaista herkkua oli siellä. - Riitta

    VastaaPoista
  3. Enpä ole tiennyt, että Patronassa saa maistelumenuun. Minkä hintanen se on?

    VastaaPoista
  4. Pidempi maistelumenu oli 59,00 euroa / hlö ja sellaisen otimme. Lyhyemmän hintaa en valitettavasti muista. - Riitta

    VastaaPoista