lauantai 22. tammikuuta 2011

Hodaria hetulaan

Muutin viisivuotiaana vanhempieni mukana Helsinki–Tapiola-akselilta Joensuuhun. Muistelin vuosia nostalgisesti Helsinkiä, ”missä on nakkikioski joka kulmalla”.

Nostalgia on kaipuuta aikaan, jollaista ei ole ollut koskaan olemassakaan ja myös lapset kykenevät vähäisistä ikävuosistaan huolimatta nostalgisointiin. Minulle Helsinki oli nakkimakkaroiden eldorado. Kaupunki, jonka kadut on päällystetty nakeilla!

Helsinkiin paluumuuttajana palattuani on sisäinen viisivuotiaani löytänyt ainakin pienen palan nostalgisesta nakkitaivaasta. Sörkan nakki on tällä hetkellä paras nakki, minkä tiedän.

Parasta Helsingissä: Sörkan nakki.
Perinteinen suomalainen snagari- hot dog on lihapiirakka nakilla – itse suosin kahta.

Varsinainen hot dog kuuluu mitä suurimmassa määrin yhdysvaltalaiseen kulttuuriin ja Yhdysvaltain eri alueilla sitä tarjoillaan paikallisin erityispiirtein. New Yorkissa nakit on paistettu, Chigagossa keitetty jne. Aina asiantunteva Rahola on tiivistänyt hot dog -historian mainiosti. Kannattaa tutustua.

The Best In New York: Gray's Papayan hodarit. Myös paikan papaija-juoma on parhautta.
Minulle mieleisin hodari sisältää amerikkalaista sinappia, ketsuppia (Heinz, ei mitään mansikkahilloa) ja hapankaalia. Yksinkertaisuus on tässäkin valttia.

Hodarisämpylällä ei ole niin suurta väliä, se saa olla varsin huomaamaton. Erilaiset jyvä-, siemen- tai papanasämpylät ovat hodarikäytössä kauhistus.

Sämpylän tarkoituksena on oikeastaan vain toimia nakin ja mausteiden syömisen apuna syötävänä ”lautasena” tai jonkunlaisena suojana, etteivät näpit tahmaannu. En ole kovin innostunut kaupasta valmiina saatavista muovipussiin pakatuista hot dog -sämpylöistä. Paremmat sämpylät taas ovat usein turhan isoja. Menee hyvä hodarihetki käntyn järsimiseksi, vaikka nakin pitäisi olla pääosassa.

Vaikka inhoan leipomista sydämestäni, päätin kokeilla mainion leipäbloggarin Viva Ciabattan! hodarisämpyläohjetta.

Hodarisämpylät Viva Ciabattan! tapaan
Sämpylät odottavat innolla leipäveistä.
250 g vehnäjauhoja
20 g maitojauhetta
150 g vettä
20 g voita
10 g sokeria
10 g hiivaa
5 g suolaa

1. Sekoita jauhot ja maitojauhe keskenään.
2. Lisää muut ainesosat ja vaivaa taikinaksi yleiskoneen taikinakoukuilla kolmisen minuuttia hitaimmalla nopeusasetuksella tai kunnes taikina on kasassa.
3. Vaivaa vielä 6 minuuttia nopeimmalla vaivausasetuksella.
4. Anna taikinan levätä pöydällä noin 20 minuuttia.
5. Jaa taikina neljään osaan ja pyöritä sämpylöiksi.
6. Nostata sämpylöitä pellillä tunti.
7. Paista 250-asteisessa uunissa, ei niin valmiiksi.


Erinomaisia hodarisämpylöitä. Kohtuullisesta koosta huolimatta sämpylät olivat melko raskaita. Jopa raavaalla miehellä meinasi vatsa täyttyä vain neljästä vaatimattomasta nakkisämpylästä…

Hapankaalilisuke
Mieleinen määrä hapankaalia
Mieleinen määrä sipulia
Mieleinen määrä voita (ei kuitenkaan liikaa)

1. Viipaloi sipuli. Hauduta hapankaalia ja sipulia voissa, kunnes ”raaka” maku häviää aineksista.


Nakit lepäävät raukeina hapankaali-sipulipedillä.
Laiskuuttani en paistanut tai erikseen höyryttänyt Sörkan nakkeja, vaan lämmitin ne kannen alla hapankaalin päällä.

Yummy, Yummy, Yummy 
I got hot dog in my tummy,
 and I feel like a-lovin you!

Matemaattisesti lahjakas ehkä ihmettelee, miksi lämmitin viisi nakkia, vaikka sämpylöitä oli vain neljä. Matemaatikoille tiedoksi: Sörkan nakkia voi syödä myös ilman pullaa.

Tero

10 kommenttia:

  1. ne sämpyltä tosiaan on aika raskaita.. ehkä ohje tarvitsee vähän lisäviilausta? :)

    VastaaPoista
  2. Sämpylät olivat verrattomia käyttötarkoitukseensa. Hitunen keveyttä, niin jo vain ovat maailman parhaita :)

    Tero

    VastaaPoista
  3. itse suosin hodarisämpylöiden teossa ihan peruspullataikinaa, sokeri ja kardemumma vain pois ja suolaa lisää. Mukavan keveä, ei liian leipämäinen.

    VastaaPoista
  4. Pitää testata - jahka seuraavan kerran uskon, että hermo kestää leipomista :) Kiitos vinkistä.

    Tero

    VastaaPoista
  5. Hei! Vinkki: Little Big Cafe vaunu Helsingin Jätkäsaaressa Verkkokaupan vieressä tekee erinomaisia hodareita ja käyttää tuotteissan Wotkin´sin nakkeja.

    VastaaPoista
  6. Testattu :) Hieman liikaa sämpylää, mutta muuten mainiota. Wotkin's-tuotteilla pääsee jo aika pitkälle.
    Tero

    VastaaPoista
  7. Myös testattu Little Big Cafe. Söin Villisika hodarin, joka oli tehty Wotkinsin villisikamakkarasta. Erinomaista! Käyttävät kaikissa tuotteissaan vain Wotkinsia.

    VastaaPoista
  8. Sama paikka on tullut muutamaan kertaan testattua. Mainio.
    Tero

    VastaaPoista
  9. Vaikka tämä ei nyt hodari olekkaan, niin Verkkokauppa.comin 2. kerroksen Little Big Cafesta (saman omistajan toinen paikka) saa myös Sörkan lihapiirakan Sörkan nakilla. Todella hyvää ja maistuu erinomainen nostalgia. Ja molemmat on Wotkinsin tuotteita.

    VastaaPoista