lauantai 26. huhtikuuta 2014

Tähteet kokkeliin – lampaanpaistikokkeli

Tähteiden käyttäminen on taitolaji. Makustelijat eivät pääse kehumaan taidoillaan. Useimmin meillä tehdään ruokaa yhtä syöntikertaa kahdelle henkilölle, eikä varsinaisia ruokatähteitä kovin taajaan kerry. Sen sijaan helmasyntimme on yksittäisten ruokatarvikkeiden tarpeen yliarviointi, leipää menee liian usein kompostiin. Joskus kumminkin pääsee kokkailemaan tähteistä uutta ruokaa kuten tänään lampaanpaistin rippeistä täyttävämpää munakokkelia.


Tähteidenkin hyödyntämistä koskevat samat säännöt kuin muutakin ruuanlaittoa: mieluummin vähemmän ja harkitusti kuin kaikkea hillittömästi.

Jos tunget ruokaan (oli tähteitä tai ei) kahdeksan juuston smegmaa, viiden pippurin ohrakermaa ja koko jääkaapin nahistuneen sisällön, ei olla enää jännän vaan kaatopaikan äärellä.

Lampaanpaistissa oli riittävästi suolaa ja voimakkaita makuja, ettei kokkelia tarvinnut maustaa kuin mustapippurilla.

Lammaspaistikokkeli
100 g kuutioitua kypsää lammaspaistia
3 kananmunaa
1 rkl maitoa (tai kermaa, tai vettä)
voita ja öljyä paistamiseen
Suolaa, pippuria



Kuumenna rasva pannulla. Paista lampaanpaistikuutiot. Sekoita maito kananmuniin ja riko munien rakenne. Paista munamassa nopeasti koko ajan sekoittaen lammaskuutoiden kanssa. Varo, ettet paista kokkelia liian kuivaksi. Tarkista suola ja pippuri. Nauti sellaisenaan tai vaikka paahtoleivän kera. Jos löydät jotain yrttiä, heitä annoksen päälle. Ei ole välttämätöntä.

Munakokkeli maistui mainiolta. Kokkeli pääsi hieman liian kypsäksi. Tarvitaan vain hivenen nopeammat kädet ja hieman enemmän rasvaa, eikä kokkeli pääse kuivahtamaan. Maistui silti, seuraavalla kerralla entistä paremmin.

Tero

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti