keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Blinit smetanalla ja kaviaarilla

Blini smetanalla ja kaviaarilla.
Yksi sivujuonne viime vuosikymmenten fine dining -ruokatrendeissä on ruokailijan hämääminen. Olin muutama vuosi sitten Kööpenhaminassa kokouksessa ja illastimme eräässä Tivolin fiineimmistä ravintoloista. Alkupaloina tarjoiltiin lukuisia makupaloja. Oli vänkää, että kaikki suolaisilta vaikuttaneet alkupalat olivat makeita ja päinvastoin. Hyvin huijattu.

Olen jo jonkin aikaa harkinnut ”kaviaarin” tekemistä. Modernin keittiön yksi villitys on ollut eri aineksista tehdyt hyytelöpisarat, jotka ovat sisältä joko nestemäisiä tai kiinteitä. Koska oikea kaviaari on mustaa, päätin tehdä salmiakkikaviaaria. Ja kun huijauslinjalle lähdetään, kaviaarista tuli mieleen blinit ja smetana. Siis blinejä smetanalla ja kaviaarilla – eli oikeasti lettuja jäätelöllä ja salmiakkikaviaarilla.

Näillä jälkiruokaa?
Resepti kaviaarin tekoon löytyi mainiosta Molekyyligastronomia-blogista. Reseptissä viehätti erityisesti, ettei aineksia tarvinnut etsiä lähiapteekkia ja Stockmannia kauempaa. Tällä reseptillä tavoitellaan kaviaaria, jonka sisusta jää nestemäiseksi.

Salmiakkikaviaari

Kaviaari
1 dl Haganolin apteekin salmiakki -mixeriä
1 dl vettä
1 tl (5 ml) valkoista Melatin-hyytelöintiainetta


Kalsiumkylpy
4 dl vettä
1 Sandoz Mega-Calsium -poretabletti (1 g kalsiumia)


Sekoita salmiakkimikseri ja vesi. Lisää Melatin ja sekoita esimerkiksi sauvasekoittimella tasaiseksi. Vältä ilman sekoittamista joukkoon. Anna seoksen tasaantua noin viisitoista minuuttia.

Laita 4 dl vettä korkeaa astiaan. Lisää kalsiumporetabletti. Anna poreilla loppuun ja sekoita vaikka haarukalla nestettä, että ainakin osa poretabletin tuomista kuplista poistuisi.

Pudottele ”kaviaaripisaroita” esimerkiksi lääkeruiskulla kalsiumkylpyyn. Kylvetä kaviaaria 2–5 minuuttia ja huuhtele sen jälkeen kuulat vedessä, jotta hyytelöityminen pysähtyy.

Tip, tip.
Letut
4 dl maitoa
2 kananmunaa
vajaa 1 tl suolaa
1 tl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä tai sulatettua voita
Paistamiseen voita


Sekoita taikina tasaiseksi massaksi. Pallovatkain on tässä hommassa paras. Anna taikinan turvota pari tuntia, jos maltat. Jos et malta, älä turvota. Paista kuumalla pannulla voissa.

Salmiakkikaviaari onnistui sikäli, että kaviaaria syntyi. Palluroista tuli ehkä hieman liian isoja. Käytin varsin laajasuista lääkeruiskua. Ehkä en myöskään malttanut liottaa kaviaaria riittävän pitkään kalsiumkylvyssä, koska kaviaarin pinnasta ei tullut erityisen jämäkkää. Melko löllyröitä kaviaariksi, kuten annoskuvasta näkyy.

Kannattaa muuten pudottaa kaviaaripisarat hyvin lähellä kalsiumkylpyä. Kylpyyn läsähtäneistä pisaroista kun tulee littanoita.

Salmiakin maku oli mielestäni liian mieto. Siksi kokeilin myöhemmin tehdä kaviaaria pelkästä salmiakkimikseristä ilman vesilaimennusta, mutta lopputuloksena oli erittäin herkästi hajoavaa ja edellistäkin löllömpää kaviaaria. Mikä lie kemiallinen syy olikaan, pettymys oli sikäli suuri, että tämä kaviaari näytti kalsiumkylvyssä paremmalta kuin ensimmäinen satsi.

Hyvän näköistä, mutta käyttökelvotonta.
Jäätelön muotoilua pitää näköjään vielä opetella. Ei näytä smetanalta ei. Tai ehkä pitäisi opetella malttia. Yritin, pöllö, muotoilla pakastekylmää jäätelöä.

Ei muuten hämää ketään...
Ei menny niinku El Bullissa

Tero

3 kommenttia: