perjantai 24. kesäkuuta 2011

Juhannuksen jalluvanukkaat eli janukkaat

Janukas. Helpoin jälkkäri ikinä.
Söin jalluvanukasta ensimmäisen kerran toissapäivän iltana. Työpäivä oli loppunut ja kesäloma alkanut – kuten myös monilla työtovereillani. Juhlistimme kevään työrupeaman päättymistä kokoontumalla Linnanmäen huvipuiston viereisille kallioille Lenininpuistoon juomaan viiniä. Viini oli hyvää, seura vielä parempaa ja lisää uusia kokemuksia luvassa. Seuraavaksi nauttisimme jalluvanukkaita eli janukkaita.

Niiden nauttimista varten siirryimme Tujulan Matin ja hänen puolisonsa viihtyisään kotiin Porvoonkadulle. Janukas on työyhteisössäni erityisesti hallituksen suosima, edullisehko jälkiruoka, joka valmistuu muutamassa sekunnissa – myös vaatimattomissa olosuhteissa, esim. mökillä.

Sitä voidaan verrata ”korjattuun kahviin” (caffè corretto) eli kahviin, joka fiksataan tujauksella alkoholia. Tässä tapauksessa korjataan Jacky-makupalavanukas yhden tähden Jaloviinalla. Enemmät tähdet ovat selvä etikettivirhe, ylimääräistä pröystäilyä ja rahan tuhlausta. Työyhteisöni on reseptin kanssa lähes ortodoksinen, mutta en kun löytänyt kaupasta Jackya vaniljan makuisena, niin tohdin ostaa myös yhden Power Cow -vaniljavanukkaan.

Loraus jallua oman maun mukaan.
Janukas
– Yhtä monta Jacky-vanukasta kuin on syöjiä (hyviä vaihtoehtoja ovat ainakin maitosuklaa, kinuski, suklaa-toffee, vanilja)
– Yhden tähden Jaloviinaa

Avataan kannet. Kansien sisäpinta nuollaan, mikäli siellä on vanukasta. Kukin lorauttaa vuorollaan Jaloviinaa vanukkaaseen ja sekoittaa varovasti niin että alkoholi ja vanukas sekoittuvat hyvin. Pullo kiertää ja kukin lisää halutessaan/tarvitessaan vanukkaaseen lisää viinaa.

Jacky-vaihtoehdoista sen verran, että lohkeava kaakaovanukas ei ole rakenteeltaan paras vaihtoehto. Se ei sekoitu yhtä helposti.

On helppoa ja hyvää. Sopii jälkiruuaksi, makeanhimoon, seurustelutarjottavaksi, jne. Ei kuitenkaan saa antaa lapsille.

Riitta

7 kommenttia:

  1. Janukas on loistava idea, menee ilman muuta kokeiluun :-D

    VastaaPoista
  2. Hei Jaana! Kokeilemalla löytyy oma suosikkimaku :) Tuli mieleen, että joskus taannoin Joensuun vuosina yhdessä ravintolassa oli jälkiruokalistalla vaniljapirtelö, jonka sai myös viskillä terästettynä. Vähän sama ideaa siinä kuin näissä janukkaissa. Oli muuten hyvää se. - Riitta

    VastaaPoista
  3. Tuosta ihan muistuu mieleen hullu nuoruus ja yksi kerta kun olimme ystävän kanssa lähdössä jonnekin festareille tai kesäjuhlille ja olimme kuin olimmekin saaneet oman viinapullon. Ongelma oli siinä, että se oli NIIN PAHAA ettei mennyt millään alas. Ei limsalla, ei mehulla... vaan hätä keinot keksii: sekoitimme viinaa banaanijugurttiin ja sitähän jo vallan söi!

    VastaaPoista
  4. Hei Roz! Oi nuoruus, kaiken se keksii :D - Riitta

    VastaaPoista
  5. oho nerokasta, pitää tosiaan testailla

    VastaaPoista
  6. Hei Aleksi! Lempparimakua etsimään vain :) Tässä just mietin, että kun ukko tuli ostaneeksi ruokasifonin, niin saisikohan sillä jalluvanukkaasta kivan jalluvaahdon? Joutuu kyllä testaamaan.

    VastaaPoista
  7. Janukasvaahdon videoresepti löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=ebjsysUQgjA

    VastaaPoista