sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Arepa-leipäset Etelä-Ameriikan malliin

#arepa #vege

Kun tortillojen tekemisestä on meillä nyt niin kovin innostuttu, niin tulipa tuossa katsottua millä muilla tavoilla esikypsennettyjä maissijauhoja (masa harina) käytetään. Etelä-Amerikkalainen ruokainnovaatio on myös maissijauhoista leivottava arepa-leipänen, jota erityisesti Venezuela ja Kolumbia pitävät omana keksintönään. Kyseessä on yksinkertainen ruoka, leipänen, joka täytetään halutuilla täytteillä.

Arepat voi täyttää halunsa ja makunsa mukaan. Yleisesti täytteenä käytetään lihaa tai kanaa, trendin mukaisesti tällä hetkellä usein nyhtömuodossa, mutta ei liha mitenkään pakollista tai edes olennaista ole. Kasvissyöjä nauttii arepoista myös, ja täyttää arepansa vaikkapa avokadolla, keittobanaaneilla (plátano), juustolla, tomaatilla, munakoisolla, miksei seitanillakin – jos siitä pitää. Herkullisen täytteetn saisi pavuistakin. Höysteeksi ja mausteeksi sopivat limetti ja tuore korianteri sekä erilaiset chilisoosit, vaikkapa chipotle-kastike tai sriracha.

Esikypsennettyjä maissijauhoja – joita tässä käytetään – löytyy helposti ainakin Helsingistä useammasta etnisestä ruokakaupasta. Jotakuta saattaa ilahduttaa sekin tieto, että nämä mainion makuiset arepa-leipäset ovat itseasiassa luontaisesti gluteenittomia, laktoosittomia ja vegaanisia, eli käytännössä sopivat lähes kaikkien ruokavalioon. Täytteillä tehdään sitten makumieltymykselliset erot, kuka haluaa arepansa lihaisampana, kuka vegepainotteisempana.

Leipominen ei tästä enää helppone. Jokainen osaa.

Arepa
Taikinasta tulee 7–8 leipästä

4 dl maissijauhoja (ehdottomasti esikypsennettyjä maissijauhoja, esim. PAN Harina)
4–5 dl vettä
1 tl suolaa
1 rkl öljyä
(öljyä myös paistamiseen)




Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen. Leipäset kypsennetään ensin pannulla ja sen jälkeen uunissa.

Mittaa astiaan kuumaa hanavettä ensin 4 dl, ja lisää siihen suola. Sekoita niin, että suola sulaa veteen. Lisää jauhot ja työstä taikinaksi. Ensin voi olla helppo sekoittaa taikinaa haarukalla, mutta sopivassa vaiheessa kannattaa ottaa kädet käyttöön. Mikäli taikina uhkaa jäädä liian muruiseksi, lisää vettä. Loppuvaiheessa lisää öljy ja sekoita taikina tasaiseksi, sitä ei tarvitse erityisesti vaivata. Anna taikinan vetäytyä tiiviin kannen tai tuorekelmun alla 20-30 minuuttia. Taikinamassan ei saa antaa kuivua.

Pyörittele taikinasta käsien välissä palloja, ja taputtele kiekkomaisiksi leipäsiksi. Halkaisija voi olla noin 7-9 cm, ja leipäkiekon paksuus noin yksi senttimetri.

Kuumenna paistinpannu (pinnoitettu pannu on kätevä tässä) kuumaksi. laita pannulle tilkka öljyä ja paista leipäkiekkoja molemmilta puolilta, aikaa menee 3-4 minuuttia / puoli. Siirrä esipaistetut leipäset ritilän päälle ja paista uunissa 15 minuuttia.


Kypsät leipäset tuntuvat “ontoilta” kun niitä kopistaa varovaisesti päältä. Pinta on rapea ja sisus pehmeä, mutta kypsä.

Täytä leivät haluamillasi täytteillä. Höysteiksi suosittelemme tosiaan limettiä, tuoretta korianteria ja oman maun mukaista chilisoosia. Kasvissyöjä laittoi arepoihinsa edellä mainittujen höysteiden lisäksi avokadoa, tomaattia ja juustoa. Lihansyöjä oli valmistanut itselleen nyhtöpossua, ja kelpuutti myös avokadon possun kaveriksi.



Arepan rapea pinta.

Jo vain maistuivat arepat hyvälle. Näitä tehdään meillä toistekin.

Riitta & Tero

Lisätietoa himoaville pari arepa-linkkiä wikipediaan:
http://en.wikipedia.org/wiki/Arepa
http://www.wikihow.com/Cook-Arepas

4 kommenttia:

  1. Minullakin on arepan ohje blogissa. Totuin syömään niitä Venezuelassa asuessa,mutta mutta,,,,ne kolumbialaiset eivät ole yhtä hyviä kuin venezuelalaiset,jopa kolumbialainen ystävänikin myöntää sen;D
    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2013/03/venezuelalaiset-maissileivat-eli-arepat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun likkasit omiin, henkilökohtaisiin, arepa-kokemuksiisi. Merihakalaiset arepat olivat hyviä, mutta saattavat hävitä kolumbialaisille, saati venezuelalaisille arepoille :)

      Tero

      Poista
  2. Hei,

    kun seuraavan kerran käyn isolla kirkolla, hankin esikypsenttyä maissijauhoa ja kokeilen reseptiä (Joensuusta ei löytyne?). Vinkkaatteko, mistä löydän, pliis!

    Kiitos reseptistä teille!

    Terveisiä Joensuusta!

    t. Tarja K.

    VastaaPoista
  3. Hei! Esikypsytettyjä masa harina -jauhoja löytyy ainakin Hämeentien Vii Voanista (lähellä Hakiksen kauppahallia). Sieltä olemme ostaneet, ja hintakin on paljon edullisempi kuin esim. Ruohonjuuressa, josta toki myös löytyy. Ruohojuurella on muuten myös verkkokauppa, josta löytyy: http://kauppa.ruohonjuuri.fi//masa-harina-maissijauho/COOLCH-5029210000377/dp?nosto=productgroup-carusel-1
    Terveisiä Joensuuhun! - Riitta

    VastaaPoista