sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kielen täydeltä täytettä tacoihin

Kieli on mahtava raaka-aine ja painekattila on verraton väline pitkän keittoajan vaativan naudankielen keittämiseen.


Kun vihdoinkin pääsimme oivallisten kotona tehtyjen maissitortillojen makuun, aloin etsimään kiinnostavaa reseptiä kielitacoja varten. Serious Eatsin Chichi Wangin The Nasty Bits -sarjasta löytyi resepti, jota seurasin muutamia muuttujia muutelleen. Näihin muutoksiin kuului muun muassa se, että toisin kuin Chichi Wang, käytin painekattilaa. The Nasty Bits on mielenkiintoisten kielireseptien aarreaitta.

Kielitacot Makustelijoiden tapaan
1 naudankieli
1 porkkana
1 iso sipuli
nippu persiljaa (mieluummin lehtikorianteria)
2 laakerinlehteä
1 rkl kokonaisia mustapippureita
1 rkl paprikarouhetta
1 rkl juustokuminaa
vettä & lientä (kasvis-sienilientä tällä kertaa) sen verran, että kieli melkein peittyy

Asettele mausteet ja kieli painekattilaan ritilän päälle. Kaada lientä tai liemen ja veden yhdistelmää kattilaan niin, että kieli melkein peittyy. Älä lisää suolaa, koska liemi on tarkoitus keittää kielen keittämisen jälkeen kasaan, eikä kasaankeitetystä suolatusta liemestä ole ihmisravinnoksi.

Keitä kieltä täydellä paineella 90 minuuttia. Anna paineen laskea kattilan jäähtymisen myötä luonnollisesti.

Kuori kieli. Mikäli käytät kielen heti, pilko se kuumana. Kieli säilyy kuulema pilkottuna ilmatiiviissä astiassa viisi päivää ja kielen voi siksi keittää tacoja varten jo useita päiviä aikaisemmin. Itse keitin kielen maanantaina ja kun se oli jäähtynyt, vakumoin sen kokonaisena. Viimeistelin kielen sunnuntaina. Kokonainen kieli säilyy pilkottua paremmin, koska kokonaisessa kielessä on vähemmän ilman kanssa tekemisissä olevaa pinta-alaa kuin paloitellussa.

Pilko lämmin tai jäähtynyt kieli tacoihin sopiviksi kuutoiksi. Paista kuutioitu kieli kunnolla ruskeaksi joka puolelta. Tässä vaiheessa kieli kaipaa suolaa ja pippuria.

Glaseeraa tacokielet kasaankeitetyllä kielen keitinliemellä. Tarkista vielä lopuksi suolan ja pippurin tarve.


Jo vain oli kieli maistuu. Keittämisen, liemen kasaankeittämisen ja paistamisen vaiva kannatti. Mahdottoman hyvää tavanomaisten taco-lisukkeiden, tomaattisalsan, guacamolen, lehtikorianterin. limetin ja kullekin mieleisen hot saucen kera. Ilman lisukkeitakin teki tämä kieli höpöä.

Tacos de lengua.
Tero

4 kommenttia:

  1. Kuinka pehmeää kielestä tuli painekattiloinnin jälkeen? Me olemme keittäneet kieltä taviskattilassa saman 2 tuntia kuin sydäntäkin, siinä ajassa niistä tulee kylmänä syötäväksi sopivan kypsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naudankielestä tulee 90 minuutissa painekattilassa täysin kypsää. Videolta näkyy hyvin, miten kypsää kieli on painekattilasta ottamisen jälkeen. Videolla kieli on paloitteluvaiheessa jääkaappikylmää. Kieli painoi raakana 1,7 kiloa.

      Serious Eatsin Chichi Wangin reseptissä kieltä keitetään tavallisessa kattilassa neljästä kuuten tuntia kielen koosta riippuen. Lampaan tai porsaankielet kypsyvät pieninä nopeammin.

      Jos teistä 2 tunnissa tulee hyvää, niin tarvinneeko tuota muita kuunnella :)

      Tero

      Poista
    2. Teillä olikin iso kieli - meillä padassa ja pöydässä oleva nauta on pääosin ylämaan karjaa, jonka kielet ovat olleet noin kilon painoisia. Tuollainen kokoero vaikuttaa jo jonkin verran kypsymisaikaankin. Ei valmiin tuotteen kypsyys kauheasti erilaiselta videossa näyttänyt kuin meillä.
      Löysin muuten bloginne vasta nyt. Kiva, että riippumattomia bloggaajiakin vielä jonkin verran on.

      Poista
    3. Kokoero on tosiaa melkoinen ja vaikuttaa keittoaikaan.

      Tervetuloa seuraajaksi.

      Tero

      Poista