lauantai 29. maaliskuuta 2014

Laardia painekattilalla

Se vain pätkähti mieleen ihan noin vain: tehdä painekattilalla laardia. Modernist Cuisine at Home -kirjasta löytyi resepti kananrasvan, eli schmaltzin tekemiseen painekattilalla.

Liha-Haka tarjoaa muun muassa silavaa.
Hakaniemen hallin Liha-Hakasta löytyi silavaa kera kamaran. Olisin toivonut saavani silavan jauhettuna, mutta Liha-Hakassa kerrottiin, että kamara jumittaa heidän lihamyllynsä. Onneksi viipaloidusta silavasta ja kamarasta lähti ihan yhtä hyvin rasvaa kuin jauhetusta. Ostin nimittäin kilon silavaa ja lopputuloksena sain 310 grammaa laardia. Luullakseni varsin hyvä hyötysuhde.

Silava ja kamara suikaleina.
Laardia painekattilalla
1 kg silavaa kera kamaran
Vettä

Viipaloi silava niin ohuiksi suikaleiksi kuin kykenet. Kaada painekattilan pohjalle vettä sen verran, että sen pinta on 2,5 senttiä kattilan pohjasta. Lisää silava ja keitä 2 tuntia täydellä paineella. Kahden tunnin päästä sammuta liesi ja odota, että paine laske kattilassa.

Siivilöi liemi huolellisesti.

Jäähdytä liemi esimerkiksi yön yli. Kun rasva on jähmettynyt liemen pinnalle, kaavi se kattilaan ja sulata. Siivilöi sula rasva puhtaaseen purkkiin.


Kaapiminen onnistuu helposti, koska kamaran gelatiinit ovat tehneet liemen rasvattomasta osasta jämäkkää hyytelöä.

Laardi on erittäin neutraalin makuista ja tuoksutonta rasvaa, siinä on vähemmän makua kuin monissa kasvirasvoissa. Jos mielikuvasi sianrasvan mausta perustuu pekoniin, et voisi olla enemmän väärässä: laardista puuttuvat kaikki pekonin suloiset savu- ja kärventämismaut. Jos haluat makurasvaa, laardi on irrotettava silavasta paistamalla.

Laardia voi käyttää mihin tahansa paistamiseen, se kestää hyvin kuumuutta. Laardia hyödynnetään myös leivonnassa: britit käyttävät laardia piirakkapohjissa ja meksikolaiset tortilloissa.

Maustettu laardi käy myös levitteeksi. Lisää laardiin suolaa ja sekoita siihen pienittyä paistettua pekonia, kuten muun muassa saksalaiset ja puolalaiset tekevät, niin sinulla on oiva levite leivän päälle.

Seuraavalla kerralla en jätä käyttämättä kamaran gelatiineja, vaan teen laardin seuraksi aladobia.

Tero

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti