sunnuntai 18. elokuuta 2013

Maukas museo: Deutsches Currywurst Museum

Lomamatkoilla pitää käydä museoissa, koska loman tehtävä on virkistää ihmislasta. Ei virkistyminen tietenkään itsetarkoituksellista ole: työvoiman on uusiuduttava!

B:n kaupungissa lomaillessa törmäsimme mainioon kansallista intohimoa avaavaan museoon. Deutsches Currywurst Museum kertoi jo olemassaolollaan, että currywursti on saksalaisille ja etenkin berliiniläisille intohimon kohde, jonka ominaisuuksista voi väitellä loputtomasti.

Yksinkertaisimmillaan currywursti on liki mitä tahansa grillattua tai paistettua makkaraa, joka tarjoillaan paloiksi pätkittynä ketsuppipohjaisella kastikkeella. Annoksen päälle ripotellaan curryjauhetta. Kastikkeissa on variantteja runsaasti: valitettavasti heikoimmillaan kastike on pelkkää ketsuppia. Toisinaan pääsee maistamaan myös kastiketta, joka on rakkaudella tomaattipohjaan valmistettu.

Berliiniläisen tarinan mukaan currywursti syntyi miehitetyssä Länsi-Berliinissä 1949 ruokapulan aikaan. Brittien miehityssektorilla makkarakioskia pitänyt Herta Heuwer halusi kehittää asiakkailleen pelkkää makkaraa ruokaisamman annoksen. Brittien sektorilla liki ainoita elintarvikkeita, joista ei ollut pulaa oli brittisotilailta saatava ketsuppi ja curryjauhe. Herta keitteli ketsuppia, currya ja muutamia muita mausteita ja lopputuloksesta tuli valtavan suosittu.

Tyypillisimmät tavat nauttia currywurstia on joko sellaisenaan tai ”mit brötchen”, sämpylällä. Currywurstielämykseen kuuluu myös, että makkara nautitaan pienellä puisella tai muovisella pommesgabel-haarukalla.


Museon sisäänkäynti Schützenstraßella.



Berliinin makkaramestat kartalla. Mitä isompi makkara, sitä useampi myyntipiste.

Fiktio sotkee hampurilaisten pään. Hyvä tarina, tosin.
Currywurstiruokailuastioiden ja -välineiden kirjoa.

Interaktiivista currywurstiannostelua museossa.

Currywurstien kirjoa.
Ich bin ein berliiniläinen -snagari.
Museossa pääsee tutustumaan currywurstin mausteisiin.
Schimanski, miesten mies, on tietenkin myös currywurstimies.




Museosta voi myös ostaa currywurstannoksia.
Kolmen erilaisen currywurstin lajitelma.


Currywursteja museon ulkopuolella:

Currywurstimestoista klassisin: Konnopke’s Imbiß.
Konnopke’s Imbiß.
Konnopke’s Imbiß.
Konnopke’s Imbiß.
Currywurst mit brötchen.
Currywurst mit brötchen.
Currywurst mit pommes frites.
Currywurst mit pommes frites.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti