tiistai 26. lokakuuta 2010

Hakaniemen Da Vinci – hyviä pitsoja vaativille pikaruokailijoille

Kotinurkille tuli uusi pitseria, renessanssineron nimeä kantava 18-paikkainen Da Vinci. Pitserioita on alueella monta jo ennestään, jos mukaan lasketaan kaikki erilaiset ketju- ja kebabmestat. Ketjupaikat eivät ole meitä oikein houkutelleet, sen sijaan pidämme toki persoonallisesta Hämeentien Mare Chiaro Secondosta.

Da Vinci Siltasaarenkatu 11.
Hakaniemen Da Vincin pitsat ovat sellaisia lättyjä, joita on tavattu kutsua “italialaisiksi”: Pohja on ohut ja rapea. Täytteet ovat varsin laadukkaita ja niitä on perinteiseen suomalaiseen pitsamakuun nähden niukasti. Meikäläinen pitsamielikuvahan on varsin usein se, että täytettä täytyy olla niin paljon, että krapula paranee pitsalla siksi, että sen syrjäyttää ähky ja puhku.

Kokeiltu on Margherita (tietysti), Diavola (tomaattia ja tulista makkaraa), Siciliana (pinaattia ja tulista makkaraa), kasvislasagne ja jälkkäriosastolta tiramisu ja espresso.

Pitsat olivat eri hyviä – kuten Suomisen Olli sanoisi nuorekkaaseen tapaansa – ja niin myös kasvislasagne. Tiramisu oli sopivan kosteaa ja maku miellyttävä. Lihansyöjän mielestä Da Vincin espresso on ollut poikkeuksellisen hyvää.


Ruoka tulee pöytään niin nopeasti, että sitä voisi kutsua jopa pikaruuaksi. Asiakaspaikkoja on sen verran vähän, että esimerkiksi työpäivän jälkeen viiden nurkilla voi joutua jonottamaan. Ainakin arki-iltaisin on tähän mennessä tilaa riittänyt.

Makustelijat

1 kommentti:

  1. en tiedä miksi muut pyörittälee italialaisten nimessä italialaisia ruokia yleensä muut pila sen

    VastaaPoista