Tärkeintä chilissä on chilin lisäksi on laittaa soppaan riittävästi jeeraa (juustokumina, roomankumina), ei ripausta, ei teelusikallista, vaan vähintään ruokalusikallinen. Ja ei missään tapauksessa kuminaa! Vieläkin näkee englannin kielestä käännettyjä meksikolaisen tai intialaisen ruuan reseptejä, joissa englannin cumin on käännetty kuminaksi. Cumin on jeeraa (juustokumina, roomankumina yms.) ja caraway on meikäläinen kumina. Itse käytän intialaisperäistä jeera-nimeä, kun olen siihen tottunut ja roomankumina, puhumattakaan juustokuminasta tuntuu vieraalta.
Chili, papumössö, tuli tutuksi lapsena lännenelokuvista ja mahdollisesti myös Tex Willeristä ja Aku Ankasta, niistähän meikäläisen maailmankuva ja vieraiden kansojen tuntemus on valitettavan suurelta osin peräisin. Leiritulella soosissa tarjoillut pavut olivat yksi keskeisimmistä amerikkamielikuvista. Leiritulien papuruoka taisi kuitenkin olla chili sin carne, siis chiliä ilman lihaa. Retkimuonana purkkipavut tomaattikastikkeessa olivat varmasti paikallaan.
Mel Brooksin elokuva Villiä hurjempi länsi (Blazing Saddles, 1974) kuvannee aika realistisesti ulkoilmaelämän ja papujen yhdistelmän tuomista vivahteista seuraelämään. Jotenkin hauskalta tuntui muutama vuosi sitten katsella tätä kohtausta Cannesin elokuvafestivaaleilla uimarannalla järjestetyssä ulkoilmanäytöksessä. Korkea kohtasi matalan: Mel Brooksin ollen korkea ja Cannesin festivaalien matala…
Tässä perussyy chili-blogaukseen: ruokablogeissa on aivan liian vähän pieruhuumoria.
Jotain erityisen kiinnostavaa chili con carnessa on ollut, koska löysin vanhasta 80-luvun kotitalouden keittokirjastanikin käsin kirjoitetun ohjeen. – Ja pirulauta, siinäkin lukee ”ripaus kuminaa”!
Chili con carne
300 g nautajauhelihaa
300 g naudan ulkopaistia
200 g mustasilmäpapuja
n. 150 g sipulia (puna- & salottisipulia)
1,5 rkl jeeran siemeniä (juustokumina, roomankumina. Joko tuli selväksi?)
1 tl korianterin siemeniä
½ tl kokonaisia mustapippureita
1 rkl oreganoa
1 laakerinlehti
1 kuivattu chili
1 rkl savustettua paprikajauhetta
muutama valkosipulinkynsi
500 g tomaattimurskaa
5 dl vettä tai lihalientä
(tomaattipyreetä)
Pilko sipuli ja valkosipuli mieleisiksi paloiksi, samoin liha. Jauha kokonaiset mausteet, pois lukien laakerinlehti. Freesaa sipuleita runsaahkossa öljymäärässä kaikkien mausteiden kanssa viitisen minuuttia.
Lisää liha sipuleiden sekaan. Paistele. Kun liha ei ole enää raa’an näköistä, lisää valkosipulit. Kun valkosipuli alkaa tuoksua, lisää nesteet ja laakerinlehti. Laitoin kattilaan lihalientä, kun sitä sattui olemaan aladobin tekemisen jäljiltä (mistä myöhemmin).
Keitä kolmisen tuntia hiljaisella lämmöllä. Tarkkaile välillä nesteen määrää. Lisää pavut chilin kypsentämisen loppuvaiheessa käyttämiesi papujen suositellun keittoajan puitteissa.
Kun pavut ovat kypsiä, lisää suola. Pavuilla on sellainen pirullinen tapa, että ne jäävät helposti koviksi, jos niitä keitetään suolan kanssa. Jos käytät purkkipapuja, nekin on syytä lisätä vasta lopuksi, etteivät ihan puuroksi keity. Chiliä voi lisätä loppuvaiheessa, jos tuntuu, ettei potkua ole riittävästi.
Käytin mustasilmäpapuja, koska ne ovat penteleen hyviä. Mustasilmäpapujen kypsymisajaksi ilmoitetaan tavallisest tunti, eikä niitä välttämättä tarvitse liottaa.
Tein chilin painekattilassa. Keitin vajaan tunnin ja tuloksena oli erinomainen chili. Yllättäen, kun avasin painekattilan kannen, lopputulos muistutti rakenteeltaan enemmän keittoa kuin soosia. Koska tämä oli vasta toinen kerta, kun käytin painekattilaa, en tullut ajatelleeksi, että painekattilasta nesteen haihtuminen on kovin vähäistä, eivätkä mustasilmäpavutkaan tolkuttomasti nestettä ime.
Keittelin chiliä vielä puolisen tuntia ilman kantta ja lisäsin vajaat parisataa grammaa tomaattipyreetä – ja jo vain alkoi tuttu maukas puuromaisuuskin löytyä. Tomaattipyree taittoi myös mukavasti chilin tulisuuden lempeäksi poltteeksi.
Tero
Nice! Ja pierut ON hauskoja *hih hii*
VastaaPoistaNäin on. Velipoikasi kehitti aikoinaa pehu-käsitteen. Perushuumori on parasta.
VastaaPoistaTero
Harold McGee: Keys To Good Cooking:
VastaaPoista”Beans will always be close to my heart because they were too close to a friend’s and provoked him to provoke me into writing about food. At a potluck dinner sometime around 1975, not long after the release of Mel Brook’s Blazing Saddles, a displaced Louisianan and fellow literature student wondered out loud why it is that beans give people gas, an effect that compromised his full enjoyment of red beans and rice. The question was good and funny enough to send me to the library in search of an answer. Even better than the answer, I discovered that much of the relevant research had been funded by NASA, which was concerned about anything that might compromise air quality in space capsules.”
Tähän hymiö :)
Tero