keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Pannukakku valurautapannussa

Jo muutaman viikon ajan ovat helteet ja reissaaminen haitanneet blogaamista. Näillä kesälämpötiloilla kaikki blogaussuunnitelmat tuntuvat liian suurisuuntaisilta ja kaipaavat innoittajakseen mieluummin syksyn raikkautta kuin paikat vaahdottavaa hellettä.

Hakaniemen torilta on etenkin Makustelijoiden lakto-ovo ostanut melkein päivittäin mansikoita sekä herneitä. Aloin pohtimaan, mikä olisi hyvä alusta tuoreille mansikoille.

Päädyin pannukakkuun.


Olen tehnyt pannukakkuni ja lettuni jo yli 30 vuotta Aura Liimataisen ja Tuula Teerikankaan Keitämme ja leivomme -kirjan pohjalta. Painokseni on vuodelta 1981 (2. p.), kotitalouden oppikirjaksi saatu. Kirjan sivu 99 on lettu- ja pannaritaikinoiden tahraama.


Liimataisen ja Teerikankaan pannariohje on tehty paistinpannua varten. Kyseessähän on nimensä mukaisesti pannukakku, eikä “uunipannukakku”, jollaisen moni meistä pannukakusta tekee. Minäkään en ole koskaan tehnyt pannaria paistinpannussa, vaan keittokirjan vinkin mukaisesti (”Huom”! Kaksinkertaisen annoksen voi kypsentää reunallisessa uunipannussa.”) olen tehnyt aina tupla-annoksen.

Paistinpannussa tehtävää pannaria varten tarvitaan uuninkestävä pannu, mieluiten valurautainen paistinpannu, jonka halkaisija on vähintään 25 senttiä.

Pannukakku valurautapannussa
4 dl maitoa
1 kananmuna
1 rkl sokeria
½ tl suolaa
runsas 2 dl vehnäjauhoja
Voita pannun voiteluun



Sekoita kaikki ainekset sileäksi taikinaksi. Anna taikinan levätä vähintään puoli tuntia. Lämmitä uuni 225-asteiseksi.

Voitele valurautapannu voilla. Kaada taikina pannulle ja kypsennä sitä uunin keskivaiheilla noin puoli tuntia. Kurkista välillä uuniin, ettei pannukakun pinta pääse palamaan.


Mahdottoman mainio pannukakku tuli. Keitämme ja leivomme -kirjan yksinkertainen annos on mahtuu paremmin kahden hengen talouteen kuin kokonainen uunipellillinen pannukakkua, eli tupla-annos taikinaa. Pannari on myös hieman paksumpi, kuin tavallinen, uunin täyttävä malli.

Jo vain pannari maistui marinoitujen mansikoiden kanssa.

Ai niin, marjoistahan tämä ajatus lähti liikkeelle.

Marinoidut mansikat

Kuutioi mansikoita. Ripota päälle mieleinen määrää vaniljasokeria (oikeaa vaniljaa) ja purista päälle hieman sitruunamehua. Anna mehustua jääkaapissa parin tunnin ajan. Tarkista ennen tarjoilua, että hapan ja makea ovat suuta miellyttävässä tasapainossa.

Tero

2 kommenttia:

  1. Ihana tuo keittokirja <3 Minulla on sama painos kirjasta edelleen käytössä myös :)

    VastaaPoista
  2. Keitämme ja leivomme on klassikko :) Hyvä perusteos vaikka jokaiseen keittiöön. - Tero

    VastaaPoista